Viikko alkoi sillä, että pitkä ja raskaanpuoleinen työrupeama päättyi. Kaadoin itselleni ison lasin viiniä ja istahdin lempipaikalleni Laivakoira jaloissani. Vain noin sekunti kuvan ottamisen jälkeen miehen viinilasi kaatui ja punaviiniä olikin sitten joka paikassa.
Hyväksytin uuden peiton Laivakoiralla ensin. Laitoin sen lattialla ja koira kävi sen päälle nukkumaan tyytyväisenä. Sold!
Viikko menikin sitten vähän eri tavalla kuin olin ajatellut. Sain keuhkoputkentulehduksen ja loppuviikko meni lähinnä lepäillessä. Laivakoira oli innoissaan, kun pääsi joka päivä kainalopaikalle peiton alle.
Poistuin välillä kotoa lääkäriin.
Ja sitten taas äkkiä verkkarit takaisin jalkaan ja peiton alle!
Ihan pölöksi viikko ei kuitenkaan mennyt, opin nimittäin vihdoin tekemään munakasta. Jostain syystä en ole koskaan elämässäni onnistunut sen valmistamisessa, mutta nyt lamppu syttyi pään päällä. Lamppuepisodin jälkeen olenkin tehnyt munakasta joka päivä. Väliin olen laittanut mitä milloinkin - tuorejuustoa, juustoa, tomaatteja, persiljaa, rucolaa.
Välttelin seinien kaatumista päälle toppaamalla itseni huolella ja kahvittelemalla takapihalla auringossa. Ekaa kertaa tänä vuonna! Jihuu!
Menin vanhanaikaiseen ja tein klassisen kevätvirheen, kun kävin isäni kanssa kaupungilla. Ei todellakaan ollut niin lämmin, että olisi oikeasti voinut lähteä noilla tossuilla liikenteeseen. Ohuet sukkissukat olivat typerän ja naurettavan välimaastossa. Varsinkin, kun olin edelleen kipeä.
No, kotona olemisessa oli se hyvä puoli, että sain nauttia pitkistä ja aurinkoisista aamiaisista koneen ja lehtien äärellä. Liikkumaan teki kovasti mieli, mutta ei auta lenkkeillä ennen kuin on terve. Buu!
Jos ei voi sportata, tavata ystäviä, lähteä reissuun tai muuta, niin sitten voi ainakin panostaa vähän parempiin ruokiin. Viikonlopun aterioihin kuului muun muassa lohisoppa deluxe eli lisäsin keittoon myös kanttarelleja. Toimi! Ja kyllä, keitossani on todella paljon tilliä. Tuli himo. Kungfu Girl -riesling sellainen helppo riesling. Niistä vaikeammista en usein tykkää. Tässä aamukahvin ääressä filosoidessani tajusin juuri, että suhtautumiseni viineihin on aivan sama kuin valokuvaukseenkin. Tiedän, mistä pidän ja mitä haluan ja suurin piirtein sen, miten siihen päästään. Lopuilla teknisillä niepeillä ei ole niin väliä, enkä ole kiinnostunut siitä, minkälaisissa tynnyreissä viini kypsyy tai minkälainen maaperä viljelysalueilla on. Riittää, kun lopputulos miellyttää. Muiden tietämystä ihailen ja ravintolassa pyydän aina viinisuositukset tarjoilijalta, enkä edes yritä valita itse.
Illallistarvikkeiden hakureissulta meinasin muuten palata käsilaukun kanssa. DKNY:n tummansininen seilorilaukku suorastaan huuteli nimeäni. Vaimentaakseni kutsun kävin käpälöimässä ja mallailemassa ja siirsin veskan vakavien mietintöjen myssyyn. Aika paljon oli muuten tummansinisiä laukkuja muutenkin. Äiti, kaiva siis kaapeistasi se tummansininen Longchamp käyttöön!