Kuinka purjehtijaksi tullaan

Vaikka en haluakaan vielä edes ajatella syksyä, kun kesälomakin on vielä pitämättä, niin vaatteita on aina kiva ajatella. Syysmuoti on muodeista paras ja syyskuu on yksi lempparikuukausistani. Olen edelleen uudehkoista työpukeutumismahdollisuuksistani haltioissani. Kesä- ja hellekaudella toimistoonkin tulee toki pukeuduttua huomattavasti rennommin, mutta syksyn tullen skarpataan. Silloin pätkäistään hiuksista kuolleet latvat pois, vaihdetaan aurinkopuuteri poskipunaan ja palautetaan pitkät hihat. Pitkän ballerina- ja sandaalikauden jälkeen tekee mieli jo vähän ulkoiluttaa korkkareitakin. Itselleni mieluisin korko on kitten heel. Se antaa sopivasti ryhtiä, mutta on kuitenkin mukavan matala. Olen viettänyt elämässäni niin monta työpäivää jaloillani korkeissa koroissa, että kiintiö sitä lajia on nyt hetkeksi täynnä.

Syksyn ostoslistalta löytyy ~~kaksi~~ kolme asiaa (aion edelleen pitää kiinni siitä, ettei niitä vaatteita tarvitse niin kauheasti haalia): siistit, mutta rennot suorat housut ja mustat kivat kitten heel -korkkarit. Housut saisivat olla sellaiset ylhäältä vähän löysät, mutta särmät ja mielellään aavistuksen vajaamittaiset. Ja tämä vuosi on nyt se, kun hankin uuden talvitakin. Olen nyt lykännyt tätä asiaa ainakin kolme vuotta.

Asusuunnitelmissa on mustaa alaosaa (eli taloudesta on löydyttävä aina riittävä määrä tarrarullia) ja vaihtelevasti beigeä, harmaata ja mustaa yläosaa. Jos oikein hurjaksi heittäydyn, saatan laittaa vaaleansinisen kauluspaidan. Oikeaa värien ilotulitusta, siis. Ainekset löytyvät jo omasta kaapista. Korujen suhteen olen todella kyllästynyt kaikkeen vähänkään statementiin vivahtavaan. Haluan pientä, siroa ja klassista ja mieluummin aitoja materiaaleja kuin kullattua, muovia tai emalia. Tämä on jokavuotinen ilmiö - keväällä tekee mieli raikasta ja näyttävääkin, syksyn tullen taas mitä hillitympi, sen parempi.

Ysärifanitukseni ei sen sijaan ole kadonnut minnekään, se on vain muuttanut muotoaan. Jos keväällä tupeerasin oikein kunnon otsaheiton, niin syksyllä tyylimottoni olkoon what would CBK do.

Mitä stylesuunnitelmia teillä on?

P.S. Se hiustenpätkäisyjuttu oli itse asiassa pakko tehdä jo. Ei ollut mitenkään mahdollista mahduttaa kampaajakäyntiä tähän väliin, joten laitoin miehen hommiin. Klips klips.

Translation: I'm planning what to wear this fall.

Kollaasit ja tuotetiedot Polyvore

Maanantaiaamuna kaipasin meikittömän ja hikisen remppaviikonlopun jälkeen hieman hallinnan tunnetta. Yritin saavuttaa sitä lempimekollani ja lempikynsilakallani. Ehkä se vähän toimi, oli ainakin sellainen kivan raikas olo mennä töihin.

Remonttidieetti on ollut huikean monipuolinen tarjooma pizzaa, Mäkkäriä, Subwayta ja salaatteja, joiden aineksia ei tarvitse saada kylmään. Meillä ei nimittäin ole enää jääkaappia, hellaa, uunia, mikroa eikä astianpesukonetta. Ai niin, eikä liesituuletinta. Pistimme kuluneella viikolla kodinkoneet kiertoon ja pakkasimme keittiön kaapeista kaiken pois. Onnea ovat olleet nämä upeat helleillat, kun olemme päivän päätteeksi istuskelleet pihalla syömässä.

Sortsit jalassa keskellä yötä - se oli pakko ikuistaa. Tämän kuvan kaivan myös esiin talvella, kun piha ja lumityöt ottavat päähän. Että on se oma piha sittenkin aika kiva. Hiuskuontalo niskassa lämmitti vähän turhankin paljon ja yritin saada miestä leikkaamaan itselleni sellaista pitkää polkkaa. Hiustenleikkuun ensikertalainen kuitenkin kieltäytyi ja tyytyi tasoittamaan kuolleimmat latvat pois. Ymmärrän kyllä, mutta jäin odottelemaan hetkeä, jona ehtisin kampaajalle.

Kun illat venyivät pitkiksi, aamuisin tuppasi tulemaan hiukan kiire. Useana aamuna nappasin korut ja asusteet mukaan ja puin ne päälle vasta matkalla bussipysäkille.

Tonnikalasalaatti osoittautui hyväksi ruuaksi tässä tilanteessa. Muuten kaivelin muistini perukoita. Vietin erään kesän kesätöissä Manchesterissa ja asuin kollegoideni kanssa koko kesän lentokenttähotellissa huoneessa, jossa ei ollut muita ruuanlaittomahdollisuuksia kuin vedenkeitin, eikä mitään minibaaria. Silloin kehityin aika eteväksi rajoitettujen kokkausvaihtoehtojen pelissä. Pussipuurot ovat nousseet jälleen arvoonsa.

Kyllästyin myös kaappini sisältöön, enkä löytänyt mieluisaa hametta. Tein sitten sellaisen itse. Tai no, kiedoin huivin hameeksi. Näissä helteissä olen rikkonut melkein jokaista sääntöä, jonka olin luonut toimistopukeutumista varten. Olen ollut töissä sandaaleissa, hihattomassa paidassa ja alaosassa, joka ei ole edes oikea vaate.

Uusi tuolini saapui ja aiheutti suurta iloa. Yläkerran sisustuksen etenemisestä on luvassa oma postauksensa ensi viikolla.

Perjantaina pakenimme hetkeksi remonttia ja suuntasimme purjehtimaan. Venekerhon saaressa oli eniten veneitä ikinä ja tunnelma katossa. Oli ihanaa kuunnella iloista puheensorinaa kesäyössä, saunoa ja syödä ulkona.

Tämä päivä onkin sujunut kierrätyskeskusreissun, pakkaamisen ja kierrättämisen pauloissa. Laivis on ihan hajalla, kun puolet sen normaaleista lekottelupaikoista on täynnä erinäisiä uuteen keittiöön liittyviä asioita. Tässä sillä on vieruskaverinaan uusi liesituuletin. Uusi keittiömmehän siis saapui jo ja mies on nyt pikkuhiljaa koonnut sitä. Aika paljon on kaikkea kaikkialla. No, enää reilu viikko kestettävää ja sitten koittaa kesäloma. Jipii!

Translation: Between renovation and renovation.

Otimme pienen pakenemisen remontin keskeltä agendallemme viikonloppuna. Irroitimme köydet alkuillasta perjantaina ja pääsimme pitkästä aikaa oikein nostamaan purjeetkin. Tuulta oli lännestä varmaan kahdeksisen metriä sekunnissa ja koska olimme matkalla länteen, se tiesi kryssimistä eli luovimista eli sellaista siksakkailua, koska suoraan vastatuuleen ei voi purjehtia. Veneen nousukulmalla tarkoitetaan sitä, miten hyvin vene "nousee tuuleen" eli kuinka paljon kohti tuulen suuntaa sillä voi purjehtia. Minä olin pinnassa eli ohjasin ja mies skuuttasi eli sääteli purjeita. Pidemmillä halsseilla Laivis pääsi syliin ja aina, kun tuli aika tehdä venda eli vastatuulikäännös, se laitettiin sisälle odottelemaan. Emme kai ole tänä kesänä oikein kohdanneet tuollaista tuulta, että purjeet olisivat vähän rapisseet ja vene olisi ollut pokallaan, kun Laivis oli vähän rassukkana. Ei kai reppana muistanut, että tämä on ihan tavallista. Sen sijaan se osaa nykyään hienosti olla sisällä rantautumisen ajan (kovan vinkunan säestämänä toki) siihen saakka, että köydet ovat kiinni ja se saa luvan tulla kannelle. Tämä on ollut tosi hyvä juttu opettaa sille, olemme välttyneet tänä vuonna kokonaan "koira meressä" -huudoilta.

Ilta oli aivan täydellinen, sellainen sametinpehmeä ja lämmin elokuun yö. Söimme iltapalaa kannella t-paidoissa vielä kymmenen jälkeen. Kuu hohti ja kynttilät valaisivat. Menussa oli tällä kertaa tomaatti-mozzarellasalaattia ja pihvit. Alun perin oli tarkoitus keittää perunoitakin, mutta Marinol-täydennys oli unohtunut kotiin, eikä liedessä ollut hönkää. Pitäisi varmaan alkaa harrastaa tsekkilistoja ennen kotoa lähtöä, tänä vuonna olemme nimittäin joka ikinen kerta veneelle lähtiessämme unohtaneet jotain kotiin. Onneksi perunattomuus ei kuitenkaan ole mikään maailman vakavin asia ja ateria maistui ilmankin.

Nyt ei tullut oikein otettua kuvia, kun teki mieli keskittyä ihan vain siihen itse purjehdukseen. Olimme aikoneet seuraavana päivänä Pavenille lounaalle, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Jatkoimme siis Gula Villaniin, josta oli ollut puhetta koko kesän. Hyperinnokkaita ampiaisia lukuun ottamatta elämys oli mahtava. Istuimme puiden varjossa ja ihailimme miljöötä. Minun ruokani oli superhyvää. Söin savulohisalaattia, jonka savulohi oli todella herkullista, parasta aikoihin. Mies söi alkupalaksi lohikeittoa ja pääruuaksi paikan tunnetuimman annoksen, lihapullat. Molemmat olivat kuulemma hyviä. Hieman kauempana oli joukko lapsia katselemassa lampaita. Yhden määkiminen kuulosti siltä, että sillä olisi ollut kurkku kipeänä. Espoon saaristo tarjosi siis kesäidylliä parhaimmillaan. Gula Villan taitaa olla tästä eteen päin auki enää viikonloppuisin, mutta suosittelen ehdottomasti reissua sinne syömään. Terassi on erittäin viehättävä, palvelu ystävällistä ja tunnelma kohdillaan.

Yläkerran sisustus otti askeleen lähemmäksi valmista viime viikolla, kun työtuolini saapui. Olin päättänyt panostaa yhteen juttuun työtilassani ja se oli &Traditionin In Between mustana. Tuoli oli juuri niin hieno kuin olin toivonutkin.

En tosiaankaan omista montaakaan design-tuotetta, mutta nyt ehkä ymmärrän hieman paremmin niiden viehätyksen. Ovathan laatu ja viimeistely ihan omaa luokkaansa. Tuolin materiaali on saarni, joka on petsattu mustaksi. Sen on suunnitellut suomalaissyntyinen Sami Kallio. Kiitos vain Sami ihan ässästä tuolista!

Miehen panostus taas oli astetta parempi tuuletin. Se on myös hieno ja tykkään tehon lisäksi vähän ilmailuun viittaavasta ulkomuodosta. Äänessäkin on vähän samaa kuin potkurikoneen moottorista kuuluvasta hurinasta, onneksi ei sentään ihan samalla desibelitasolla.

Toisessa nurkassa odottelee tulevaisuuttaan useampi vanha merikortti. Ne löytyivät appiukon kesämökin vintiltä ja niistä muutama olisi tarkoitus kehystää olohuoneen seinälle, kunhan syksy saa.

Ihan omasta kodinhoitohuoneesta taas löytyi kaksi säilytyslaatikkoa, jotka olen ostanut vuosia sitten, mutta joita en jostain syystä ikinä ottanut käyttöön. No, ehkä ne vain odottelivat hyvää hetkeä, joka on nyt.

Jatkojohto kuuluu osastoon "jos et voi peittää, niin korosta". N.U.D. Collectionin johto on tilattu aikanaan Finnish Design Shopista.

Samassa kuormassa tuolin kanssa tuli myös House Doctorin raidallinen tyynynpäällinen. Toisen uuden tyynynpäällisen ostin joitakin viikkoja sitten Riviera Maisonin liikkeestä, mutta se on jotain muuta merkkiä.

Tyynyt pääsivät divaaneille pötköttelemään ja leffamyyssausiltoja odottelemaan.

Muualla kotona purkaminen ja pois pakkaaminen jatkuu. Remppamiehet tulevat alle viikon päästä ja me karkaamme kesälomapurjehdukselle. Mantrani "lopputulos palkitsee" alkaa kuulostaa jo vähän kuluneelta. Pahvien, työkalujen ja sekasotkun keskellä yritän visualisoida sen hetken, kun palaamme kotiin ja meillä on takanamme kiva purjehdus ja edessämme upouudet lattiat, sisäkatot, seinät ja keittiö. Sen täytyy tuntua tosi makealta.

Translation: Some progression with upstairs.

Vihdoinkin lomalla, jee! Tänään tuli myös melko lailla viisi kuukautta täyteen uudessa työpaikassa. Nyt on ehkä hyvä hetki kerrata vähän kuluneiden kuukausien mietteitä työstä, unelmista ja unelmatöistä. Pidempään blogiani lukeneet tietävät, että oman alan päiväduuni oli pitkän, pitkän odotuksen ja monien pettymysten jälkeen todellinen oman elämän tähtihetki. Kun hyvät työpaikat ovat vähissä, mutta hyviä hakijoita taas on roppakaupalla ja kilpailu kovaa, tarvitaan myös onnea. Itselläni oli jo ihan hyvin viestintäalan kokemusta CV:ssä, koulu hyvässä vaiheessa ja voinee sanoa, että harrastuneisuuttakin oli osoitettu, mutta hyvän tuurin merkitystä ei silti voi aliarvioida.

Sitten oli se yksi juttu, mikä katkaisi oman polkuni useissa aikaisemmissa hauissa. Pulma liittyi siihen, miten erottua joukosta. Varmasti hakijoiden joukosta löytyi joka kerta ihmisiä, joilla oli ihan yhtä lailla hyvät edellytykset auki olevaan tehtävään. En tiedä, kuinka omaperäisiä omat keinoni erottumiseen olivat, mutta yksi ihan onnistunut juttu oli tehdä omasta osaamisesta Pinterest-taulu, salainen totta kai. Kirjoitin hakemukseni palasina sopivien kuvien alle ja lähetin linkin tauluun rekrytoijalle. Lisäksi lähetin toki ihan perusmallisen CV:n. Tämä vinkki ei varmastikaan sovi kaikille aloille, mutta digi-some-viestintämaailmaan se tuntui olevan paikallaan.

Hain myös sellaisia tehtäviä, jotka eivät ehkä olleet ihan sitä ominta haavetta, mutta kaipasin haku- ja haastattelukokemusta. Varsinkin työnhaun alkuvaiheessa tämä oli CV:n hiomisen ja ihan vain sen, että tottui olemaan haastateltavana ja oppi tuntemaan omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, kannalta hyvä. Pyysin joka kerta palautetta prosesseista ja tein niiden perusteella muutoksia hakemuksiini. Lopulta sitten hain vain niitä paikkoja, joihin ihan todella, todella halusin. Aloin myös kertoa ihan kaikille, että etsin töitä. Sellaisillekin ihmisille, joista en olisi ajatellut, että olisi juuri tässä asiassa apua, kerroin. Hölisin kenelle tahansa, joka jaksoi kuunnella. Tämän myötä sain vinkkejä sopivista paikoista yllättäviltäkin tahoilta. Lisäksi lähestyin naisia, joiden työ ja ura vaikuttivat kiinnostavilta ja kysyin, saisinko tulla hieman haastattelemaan heitä. Kaivelin heidän aivojaan ja otin opiksi.

Sitten oli vielä se yksi postaus, jonka kirjoitin viime syksynä. Harkitsin sitä pitkään, koska olin paljastamassa jotain hyvin henkilökohtaista ja yksityistä. Olin tekemässä itseni jollain lailla haavoittuvaiseksi ja paljastamassa minulle aran kohdan. Se kuitenkin kannatti - sain valtavasti kannustusta ja tukea, erinomaisia neuvoja ja kutsun Mercuri Urvaliin vähän sparrailemaan rekryaiheisista teemoista. Vähän myöhemmin sain myös entiseltä lukijalta ja nykyiseltä lukijalta, työkaverilta ja ystävältä vihjeen minulle juuri sopivasta, auki olevasta hommasta. Pitkähkön rekryprosessin jälkeen aloitin ihan täydellisesti minulle sopivassa tehtävässä viisi kuukautta sitten, enkä voisi olla tyytyväisempi. Saan tehdä oman alani töitä, saan kehittää uutta ja kehittyä itse, saan oppia joka päivä lisää, toteuttaa omia ideoita ja työskennellä huippuammattilaisten kanssa.

Olin varautunut siihen, että ensimmäinen viestinnän työpaikkani olisi joko määräaikainen, äitiysloman sijaisuus tai muut pätkätyö ja ei välttämättä mikään kovin ihmeellisesti palkattu. Mietin, voisinko tehdä rahaa blogilla ja kuinka paljon riipiäkseni kolmekymppisen asuntovelkaisen kustannusrakennetta vastaavan elannon kasaan. Siksikin olen niin onnellinen tästä paikasta - se on vakituinen, kokopäiväinen ja saan siitä leivän pöytään ilman sivubisneksiä.

Kaikille päteviä yleisiä viisauksia minulla ei ole antaa, mutta jos jotain voin korostaa, niin sitä, että aina kannattaa avata suu - koskaan ei tiedä, kuka kuulee. Työnhaku tuntuu useimmiten olevan sellainen asia, josta ollaan mieluiten hiljaa ennen kuin tärppää, mutta joskus voi olla kannattavaa kokeilla erilaista taktiikkaa.

Kuvitus on tällä kertaa Pentikin toimistolta. En siis ole siellä töissä, mutta kävin siellä tänään aamulla sopimassa tosi mukavasta yhteistyöstä, joka tulee näkymään blogissani syksyyn mittaan. Pentikin toimisto on varmasti kauniimpi kuin mikään muu konttori, mukaan lukien omani. Kuulette yhteistyöstä sitten myöhemmin lisää, kun ollaan siinä vaiheessa remonttia, että voi alkaa pohtia sisustusjuttuja.

Spoilerina paljastettakoon, että syksyn mallistossa on eräs osio, joka on leikillisesti nimetty bloggarimallistoksi ja sen nähtyäni voin kyllä yhtyä tuohon näkemykseen. Luvassa on paljon mustaa, valkoista, harmaata, metallia, industrial-henkeä ja moderneja linjoja. Jalkojeni alla oleva matto näyttää ainakin ihan siltä, että taitaa olla uusi blogimatto tuloillaan. You heard it here first!

Viikko alkoi suunnittelupäivällä ihan muissa kuin konttorimaisemissa. Matkalla Harakan saareen vievälle veneelle pysähdyin aamiaiselle Kompassin pikkuiseen kahvilaan, jossa oli huumaavan houkuttelevan näköisiä pullia, ihanaa kahvia ja näkymät vailla vertaa. Taivas ropsautti pienen kuuron, joten pitelin sadetta lipan alla, enkä istunut alas. Katselin purjeveneitä ja laskin piikkejä lomakammastani.

Kotona hain purku- ja pakkausinspiraatiota katselemalla valmiita koteja Glorian Kodista. Tonnikalasalaatti on osoittautunut käteväksi ruuaksi, kun ei omista jääkaappia. Välillä on nimittäin pakko syödä jotain terveellisempää ainaisten subien, hampurilaisten ja pizzojen sekaan. Ja se Mäkkärin terveellinen vaihtoehto, kana-pesto-mozzarellasalaatti alkaa tulla jo korvista ulos.

Latasin padille lomakirjastoa. Ihkaensimmäisenä hankintalistalla oli The Happiness Project, josta olen lukenut jo vaikka kuinka monesta blogista ja joka vaikuttaa juuri sopivalta lomalukemiselta.

Eräänä päivänä teimme lounaalla retken Töölöön, jossa asuva kollega esitteli lempparinsa, Trattoria Il Sognon. Olipa kyllä paras lounaspaikka aikoihin ja hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan. Lautaselta löytyi vuohenjuustomoussakaa ja couscoussalaattia. Plussaa tuli vielä tosi viehättävästä miljööstä. Tänne uudelleen, mieluusti iltaiseen aikaan!

Selvästi ajatukseni pyörivät nyt koko ajan ruuan ympärillä ja käytän kärppänä tilaisuuden hyväkseni, kun on tilaisuus syödä jotain muuta kuin pussipuuroa, sitä tonnikalasalaattia tai pikaruokaa. Pentikillä käydessäni ilahduin suunnattomasti raikkaasta aamiaisesta vihersmoothieineen ja herkkukahveineen.

Kävin perjantaina myös toisen kivan yhteistyökumppanin luona, nimittäin Rajalalla. Olen nyt muutamaan otteeseen haikaillut kunnon laajakulmalinssiä ja sellaisia sainkin sitten lainaan kaksin kappalein. 16-35-millistä olen jo testannut ja se on kyllä monikäyttöisyydessään mainio. Kuvakulmien puolelle tulee sitten varmasti lisää asiaa näistä. Objektiivit ovat minulla näillä näkymin syyskuun loppuun saakka ja toiveikkaana suunnittelen ensi kuulle oikein kunnon sisustuskuvaussessioita.

Kodin purku alkoi olla siinä vaiheessa, että muutimme yläkertaan nukkumaan. Makuuhuoneemme on täynnä valmiiksi kasattuja keittiön kaappeja. Täällä ovat evakossa myös ruokapöydän tuolit, X määrä tyynyjä, valokuvia ja niin edelleen.

Rääkkäsimme lattian mallipalaa vielä varmuuden vuoksi. Kestäisihän se sen, että sisällä kävellään välillä kengät jalassa ja hiekkaakin täällä kyllä pyörii nurkissa? Hieroin hiekkaista lenkkaria koko painollani lattiaan, mutta siitä ei näemmä jälkiä jäänyt. Vasaran tipauttamista (kyllä, testattu) lattia ei sentään kestänyt, eikä sen toisella puolella hakkaamista. Tämän kanssa voimme elää.

Sitten suuntasin hankkimaan päivän lounasta ja relaamaan hetkeksi. Ravintolapäivä tarkoitti sitä, että vaihtoehtoja olisi yhtäkkiä vaikka kuinka. Aloitin Piirakkapysäkiltä, joka oli ex-työkavereiden piste. Viime vuonna Piirakkapysäkki menestyi hienosti ja sen avulla hankitut varat käytettiin intialaislasten hyväksi. Rahoilla on rokotettu kymmeniä lapsia ja pidetty medical campeja. Jos haluat lukea, mitä kaikkea mahtavaa Piirakkapysäkki on saanut aikaan, voit klikata tänne.

Suolaisennälkää toppuuttelin Legendairyn rahkaherkulla. Valintani listalta oli Sven, joka sisälsi kylmäsavulohta, tilliä ja ruiskrutonkia. Tämä oli tosi herkullista ja ravintolan sijainti ullanlinnalaisella sisäpihalla oli ihana. Tilaukset tehtiin laittamalla ne koriin, joka hilattiin sisään ekan kerroksen ikkunasta. Söpöä, hauskaa ja toimivaa! Jäin miettimään noita rahkajuttuja, että nehän ovat aika kivoja tarjottavia esimerkiksi illanistujaisiin, kun kaivataan jotain pientä naposteltavaa. Samalla pohjaidealla kun voi tehdä sekä makeita että suolaisia. Edellisten lisäksi taltutin nälkääni muun muassa falafeleilla ja kevätrullilla. Nopean fiilispohjaisen otannan perusteella eniten näytti olevan thai-paikkoja, samoin makeita leivonnaisia tarjoavia ja sitten pulled porkia jossain muodossa.

Stadissa oli aivan mahtava fiilis ja tulin aivan mahtavan hyvälle tuulelle ja päätin, että kestän kiukuttelematta tämän rempan meidän osiomme loppurutistuksen.

Kävin myös alustavasti silmäilemässä syksyn työvaateostoksia. Filippa K:n paperilla hyvältä kuulostavat Luisa Cropped Slacksit tosin vaikuttivat allekirjoittaneen jalassa kyllä aivan täysmittaisilta. Jos joku osaa vinkata, mistä löytyisi todella rennolla leikkauksella sellaisia puvunhousun tapaisia, niin olisin kiitollinen. Vajaamittaisen lahkeenhan saa kyllä hoidettua lyhentämisellä, mutta havittelen hyvin lököjä versioita korkkarien kanssa käytettäväksi. Tähän tyyliin. Tai tähän.

Ja näin instapostauksen päätteeksi on aika julistaa Canon Selphy -arvonnan voittaja. Onnea Poppy!

Laitathan minulle sähköpostia sivupalkin osoitteeseen, niin pääsemme sopimaan palkintosi toimituksesta.

Translation: This week I was hungry!

Kaksi sanaa. Tapettien repiminen. Täten ilmoitan paheksuvani syvästi kaikkia, jotka ovat joskus kiinnittäneet tapettia liimalla tapettiliisterin sijaan. Kohta on onneksi viimeinenkin riekale irti.

Pitelemme sadetta kotona ja autamme remppahommissa niin paljon kuin voimme. Työmiehet tulivat eilen ja huh, mitä vauhtia kaikki tapahtuukaan. Loppuviikosta voimme toivottavasti jo irroittaa köydet. Sellaista täällä siis, odottelevissa tunnelmissa. Seuraava postaus onkin toivottavasti sitten jo ihan muista maisemista. Heippa!

Viikko sitten se alkoi, oikein toden teolla vihdoin. Remontti. Luovutimme vetovastuun ammattilaisille ja yritimme itse pysyä poissa tieltä ja auttaa siinä, missä voimme. Eka homma oli pystyttää pihalle telttakatos ja roudata sinne huonekalut. Puhallin pitää teltan kyllä lämpimänä, mutta pakko myöntää, että oli hieman kauhunsekainen fiilis tavaroiden puolesta, kun vettä alkoi saman tien sataa kuin saavista kaatamalla.

Hidas homma, jonka voi tehdä itsekin, ettei työmiesten kallisarvoista aikaa kuluisi siihen? Tapettien repiminen. Tämä on ehkä yhtä inhokkipuuhaani koko maailmassa. Kaksi päivää siinä meni, mutta nyt rumat tapetit meidän yhdestä pikkuhuoneesta, jota ei ole varmaan täällä blogissa koskaan nähtykään, ovat mennyttä. Ja huoneesta tulee kiva, joten ehkä joskus näytän sitten senkin.

Illallista haettiin välillä lähimarketin salaattitiskiltä ja syötiin romanttisesti lautakasojen päältä.

Eka remppaviikko otti myös Laivikselle aika koville. Melkein joka päivä ukkosti ja purkutöistäkin tuli pauketta niin, että pieni parka oli iltaisin aivan loppu pelättyään päivän.

Lähitienoon huoltoasema-aamiaiset ja edulliset lounaspaikat on nyt aika hyvin kartoitettu. Tämän viikon lopulla meillä on toivottavasti jo keittiö, joten pääsemme itse laittamaan ruokaa.

Viime viikon lopulla näytti vielä tältä. Meillä siis todellakin menee uusiksi melkein kaikki lattiasta kattoon ja siltä väliltä.

Sen verran ehdin kuitenkin hemmotella itseäni tällä viikolla, että ostin uudet lenkkarit ja pääsin jopa juoksemaankin niillä. Asicsin Nimbukset taitavat olla parhaat juoksukengät tähän saakka kokeilemistani.

Itsensä hemmottelua oli myös palanen graavilohta eräänä iltana.

Mäkkärin aamiainen oli floppi. Kahvi oli hyvää, mutta en tajunnut, että aamiaisburgerin välissä on possupihvi. Mikä pettymys! Syön joskus luomumakkaraa, mutta muuten välttelen sianlihaa.

Onni olikin suuri, kun viikonloppuna taivas rakoili sen verran, että päätimme vihdoin lähteä merelle. Veneessä voisi laittaa ruokaa itse! Vihanneksia! Yrttejä! Tuoreita raaka-aineita! OMG!

Saimme toki vettäkin niskaamme lauantaina, mutta lopulta poutainen ilta saavutti meidät.

Kävimme miehen työpaikan venekerhon saaressa, jonne emme ole ehtineet aikoihin.

Yritin tiivistää pariin yöhön veneellä kaikki asiat, jota olin halunnut tehdä purjehduslomalla varsinaisen purjehduksen lisäksi eli lukemista, viiniä, ruokaa, saunaa ja valokuvaamista. Tänä vuonna realiteetit tulivat vastaan ja oli pakko hyväksyä se, että säät eivät nyt tällä kertaa mitenkään suosineet veneilylomaa. Katkeamaton sade, joka tälle viikolla on ennustettu, ei houkutellut millään lailla ja kotonakin on vaikka mitä tehtävää. Niinpä nielimme tämän tappion, nautimme viikonlopusta purjehtien ja palasimme kotiin tänä aamuna. Ensi vuonna sitten uusi yritys ja toivotaan, että syyskuussa tulee vielä kivoja lyhyemmän retken kelejä.

Eilinen päivä oli itse asiassa jopa oikein kauniskin ja vietimme sen kokonaan vesillä. On vähän haikea ja surkea olo, että pitkään purjehdusta ei tänä vuonna saatu, mutta sellaista se elämä joskus on. Täytyy yrittää keskittyä positiivisiin juttuihin ja siihen, että meidän kodista tulee tosi ihana. Ja tätä edellisillä kesälomillahan meillä on ollut todella hyvä tuuri säiden suhteen. Ammennetaan nyt siitä sitten. Syksy, voitit.

Translation: Renovation and sailing. And fast food.

Irroitimme lauantaina köydet alkuiltapäivästä ja suuntasimme tällä kertaa itään. Ajattelimme vielä tässä vaiheessa, että olisimme edes muutamia öitä retkellä ja palaisimme sitten kantamaan kamat takaisin paikoilleen ennen minun lomani loppua. Taivaanrannassa häämötteli ukkospilvi, joka kasvoi kasvamistaan. Mies kertoili, mistä näkee, että ukkospilvi on hajoamassa. (Sen reunat alkavat käydä epäselviksi varsinkin alhaalta.) Toisesta reunastaan pilvi käyttäytyikin näin, mutta toisessa laidassa se kasvoi ja muutti muotoaan jatkuvasti. Reunat olivat terävät, sellaiset oikein piirretyn näköiset.

Päätimme pitää purjeet alhaalla, koska ukkospuuskaan ei huvittaisi joutua rätit ylhäällä. Kaivoimme sadevaatteet valmiiksi esille ja vaihdoimme kumpparit jalkaan. Ukkonen itse ei onneksi tullut ihan päällemme vaan tyytyi jyrisemään ja salamoimaan kaempana. Kaatosateen ukkospilven jämistä saimme kuitenkin niskaamme. Sade jatkui ja jatkui ja oli jo tulla aika lannistunut fiilis. Tätäkö tämä olisi? Nostimme kuitenkin purjeet. Ennusteiden lounaistuuli oli kyllä kovin itäinen ollakseen länsituuli.

Lopulta jossain Sipoon edustalla sade vihdoin lakkasi ja aurinkokin näyttäytyi aina ajoittain. Pohdimme hetken aikaa Pirttisaaren ja Onaksessa sijaitsevan miehen työpaikan venekerhon saaren välillä. Päätimme mennä pidemmälle eli jälkimmäiseen - nythän tämä alkoi vasta olla mukavaa.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun saimme köydet kiinni. Mies lähti saunan lämmitykseen ja minä laitoin perunat tulille. Illan kaava oli hyvin perinteinen, savukalaa ja uusia (vai ovatko ne nyt enää niin uusia) perunoita, sitten saunaan, lasi viiniä ja lukemista ja nukkumaan. Nukkumista kesti pari tuntia, kun köydet alkoivat natista ukkospuuskissa oikein kunnolla. Noustako lämpimästä sängystä kylmään yöhön köysiä justeeraamaan vai kärsiäkö äänet ja ei välttämättä nukkua ollenkaan? Valitsimme ensimmäisen ja natina onneksi lakkasi. Venen tosin keikkui aika lailla koko yön ja aamulla oli vähän pöhnäinen olo.

Pahimmat unihiekat kuitenkin kaikkosivat silmistä, kun näimme kimaltelevan meren ja paistavan auringon. Jes!

Aamiaisen jälkeen (kaurapuuroa, raejuustoa, banaania ja pähkinöitä) tutkailimme säätiedotuksia vain huomataksemme, että tästä päivästä kannattaisi ottaa kaikki ilo irti - se olisi ainoa laatuaan ja maanantaista lähtien vasta sataisikin. Niinpä purjehdimme Karhusaareen munkkikahveille ja venettä tankkaamaan.

Päätimme jatkaa hyvän sään aikana kotisatamaan asti. Lounas syötiin vauhdissa. Villingin suojissa ei ollut aallokkoa, joten laitoin salaattia.

Laajasalon sillalla oli muitakin odottelemassa sen aukeamista. J.L. Runeberg ja pari muuta purkkaria odottelivat. Samassa joku moottorivene pyyhälsi kaikkien ohi, punaisia päin sillan ali. Ajatteli kai, että kun mahtuu, niin voi mennä. Viis punaisista. Suurin osa moottoriveneilijöistä on ihan yhtä fiksua ja mukavaa porukkaa kuin kuka tahansa ja totta kai purjehtijoistakin löytyy tötöilijöitä. Silti joskus kyllä mietityttää, miksi sillä moottoriveneellä on pakko pyyhältää ihan läheltä keulan edestä tai nostattaa kauheat aallot satama-altaassa tai sellaisissa paikoissa, joissa aaltojen teko on ihan kiellettyäkin. Ehkä se on niin, että moottoriveneiden tyhmyydet vain jotenkin huomaa paremmin, usein kun ne ovat juuri niitä ihan turhia peräaaltoja tilanteissa, joissa voisi olla huomaavaisempikin.

Saavuimme kotisatamaan yhdeksän jälkeen ja jäimme vielä sinne nukkumaan. Katkeamattomat yöunet ja pitkät aamu-unet houkuttelivat ja tiesimme remppamiesten tulevan jo seitsemältä. Niinpä olimme sitten retkellä Haukilahdessa. Se on kyllä todella suojaisa satama, vene ei heilahtanut senttiäkään koko yönä.

Retkiä on onneksi vielä tiedossa tälle vuodelle. Syyskuun viimeinen viikonloppu on varattu siirrolle Loviisaan, tänä vuonna Båt talvehtii taas siellä. Toivottavasti ehdimme myös mahdollisimman monelle spontaanille purjehdukselle syyskuussa.

Translation: Sailing trip. We saw the sun!

On aika harjata hiukset, alkaa meikata taas ja laittaa sandaalit talvisäilöön. No, ensi viikolla nyt ainakin. Tämän loman olen viettänyt ihan metsäläisenä verkkareissa, sporttivaatteissa, ilman kynsilakkaa (se on minulle tosi epätavallista) ja roskiskuntoisissa Converseissa. Ensi viikolla koittaa sitten taas jonkinlainen ryhdistäytyminen ja turhankin rennon puolelle lipsahtaneen työpukeutumisen kanssa skarppaaminen. Ne tietynlaiset housut ovat edelleen haussa, koska en ole ehtinyt kaupoille, mutta kenkäpuolella on tapahtunut edistystä. Samoin tilasin yhden siistimmän merinovillaneuleen. Suunnittelen sitä erityisesti erään ihanan hameen kanssa käytettäväksi. Ostin hameen jo kesällä, kun sopiva tuli sattumalta vastaan ja sen näette huomenna. Uuden työpukeutumisinspiraation saattelemana listasin omat joo ja ei -juttuni.

JOO

- Mahdollisimman yhdisteltävät vaatekappaleet. Sellainen vaatekaappi, jonka jokainen asukas sopisi toisiinsa, on ehkä toiveajattelua, mutta jospa edes 80 prosenttia menisi yhteen kaiken muun kanssa?

- Siistit merino- ja kasmirneuleet. Neuleet ovat suosikkiyläosiani ja hyvät materiaalit takaavat sen, että ne ovat myös miellyttäviä päällä. Väriskaala ei ole kovin laaja - luotan beigeen, tummansiniseen, mustaan ja harmaaseen. Olen itse ostanut näitä enimmäkseen Henkkamaukasta ja Uniqlosta. Molemmat ketjut ovat muuten sitoutuneet siihen, etteivät ne osta villaa tiloilta, joiden lampaisiin käytetään mulesing-tekniikkaa. (Tosi, tosi julma juttu - jos googlaat, niin ole varoitettu.)

- Melkein minimalistiset laukut. Sanon melkein, koska sallin kyllä yhden härpäkkeen laukulle, mutta en juuri enempää. Tahdon laukkuni noin yleisesti yksivärisinä (olkoonkin, että tämä on aika kiva), mieluiten mustana tai muuna neutraalina. Plussaa tulee, jos laukkua voi kantaa myös crossbodyna. En halua pintaan tikkauksia tai yksityiskohtia. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta en tykkää myöskään ketjuista laukkujen hihnoissa.

- Naiselliset kengät. Olen vapaa-ajallani ehdottomasti tennarityttö, mutta töihin on kiva laittaa jotain muuta. Tykkään ballerinoista ja matalahkoista korkkareista. Loafereitakin omistan, mutta en ole käyttänyt niitä aikoihin. Pitäisiköhän? Kengätkin saavat olla aika puhtaita linjoiltaan ja sellaisia melko klassisia. Tuli yhtäkkiä mieleen, että äidillä oli 80-luvulla sellaisia klipseillä kenkiin kiinnitettäviä rusetteja. Nerokasta - useiden yksinkertaisten kenkien ilmeen sai muutettua kertaheitolla. Saisikohan sellaisia enää nykyään mistään?

- Raidat. Kuka yllättyi?

- Pulleat ja pussimaiset hameet. Kynähame ei omalla harppomistyylilläni ole se optimaalisin ratkaisu. Käytän kuitenkin hameita tosi mielelläni, joten niiden pitää olla sellaisia, joissa on helppo liikkua.

- Neutraalit värit. Käytän punaista kerran, pari vuodessa joulun tienoilla, mutta muuten kirkkaat värit eivät vain ole minua varten. Epek. Ei pysty, ei kykene.

- Sirot korut, mielellään aitoja. Jälkimmäisestä joutuu tietysti joustamaan aina silloin tällöin, mutta voihan sitä haaveilla!

- Muut kuviot kuin raidat. Jälleen epek. Kaksi ruutupaitaa omistan, mutta nekin vaativat ihan omanlaisensa päivän. Pitää yleensä olla viikonloppu.

- Korkeat korokepohjat ja huippukorkeat korot. Jotenkin vain ei. Tai sitten kenkien pitää olla muuten tosi elegantit, jos korot ovat hyvin korkeat. Ja muun asun pitää olla understated (mikä ihme olisi tälle hyvä käännös). Osaan kyllä kävellä ja tarvittaessa juostakin korkeilla koroilla, se ei ole siitä kiinni. Fiilisjuttuja.

- Isot logot ja logokuvioinnit. Mulberryn puu on ainoa logo, joka on mielestäni niin nätti, ettei sitä välttämättä ajattele logona ja puuhuiveja omistankin kaksin kappalein. Muuten - ei kiitos. Tämä on jotenkin ristiriitainen juttu, koska huomaan monesti ihailevani esimerkiksi LV:n monogrammilaukkuja tietynlaisten asujen kanssa, mutta en ole koskaan havitellut omaa.

- Turkikset, niin tekoversiot kuin aidotkin.

- Liika matchy-matchy. Yhdistelen surutta eri metalleja keskenään, enkä pidä yhtään pakollisena sitä, että kenkien ja laukun pitäisi olla keskenään samanväriset. Jos olen pukeutunut päästä varpaisiin samaan väriin, niin sitten materiaaleissa saa mieluusti olla jotain keskenään reilusti erilaista.

Hirveän paljon mitään ehdottomuuksia minulla ei ole, saatan hyvinkin haksahtaa trendihömpötyksiin. En jaksa suhtautua kovin tiukasti tai ryppyotsaisesti pukeutumiseen. Suunnittelen harvoin kovin pitkään minkään asian hankintaa ja suurin osa vaatekaapistani taitaa olla heräteostoksia. Olen muutenkin luonteeltani aika spontaani, enkä mikään jahkailija, joten ostostekniikkani on samanlainen. Kun tuntee oman tyylinsä, niin voi hankkia pitkäikäisiä täydennyksiä nopeastikin.

Mitkä ovat teidän tyylinne kulmakiviä?

Translation: Getting into fall fashion mode.

Onnistuin löytämään Polyvoresta täsmälleen samoja juttuja kuin olin tilannut syksyksi. Olin ajatellut kuvata hameen ihan itse tänään, mutta vaatekaappimme ovat suojamuovien takana. Hameen ostin siis - ihan parhaasta hamekaupasta - Henkkamaukasta jo kesän alussa. Olin ihaillut Kerstin midihametta jo moneen kertaan, kun bongasin sattumalta verkkokaupasta tämän ja nappasin saman tien sen ostoskoriini. Jos Henri Lloyd tarjoaa parhaat mekot, niin H&M on aivan kiistatta suosikkini, kun hamekaupoille pitää päästä.

Tilasin samasta paikasta tuon mustan merinoneuleen. Se on sellainen lyhyempi malli ja toivon sen tuovan hameen vyötäröä kivasti esille. Kollaasin kengät taas löysin Zalandosta. Olen ollut tosi tyytyväinen MICHAEL Michael Korsin laukkuihini, toivottavasti merkin kengät ovat yhtä hyviä.

Tällaista suunnittelin siis ainakin pukevani päälleni tänä syksynä töihin. Jotta kokonaisuus ei olisi liian hautajaisasumainen, aion yhdistää siihen vaalean laukun ja muita koruja kuin helmiä, vaikka ne kieltämättä sopisivat asuun paremmin kuin hyvin. Bisneskissan edellisen postauksen kommenttiosiossa lanseeraama "dress down one" kuulosti ihan mahtavalta määrittelyltä, jota itsekin yritän toteuttaa usein. Niinpä jättäisin hiukset tämän asun kanssa suosiolla aika rennosti laitetuiksi. Esimerkiksi sotkuponnari voisi tulla kysymykseen.

Translation: This is what I plan to wear to work this fall.

Kuvat ja tuotetiedot Polyvore

Remontin toisen vaiheeen toinen viikko on takana. Kuten aina, jotain viivästyttäviä yllätyksiä ilmeni - niin meillekin. Katto oli pakko rimoittaa uudelleen, mikä lykkäsi valmistumista parilla päivällä. Niinpä edelleenkään ei ole ihan valmista, mutta tiistaina pitäisi kuulemma olla. Toinen yllätys oli se, että mies löysi kaupasta karkkeja, joista pidin. En yleensä tykkää karkista vaan olen suklaa- ja jäätelöihminen. Lakritsitoffeepalat olivat kuitenkin tosi hyviä.

Otimme vähän lisäprojektia kaaoksen keskelle. Olimme jo heivaamassa Ikean vanhaa mäntyistä kirjakaappia kierrätykseen, kun muistin tämän kuvan Pinterestistä. Tuumasin, miltähän kaappi mahtaisi näyttää mustaksi maalattuna. No, hyvältähän se näyttää. Näette pian. (Toivottavasti!)

Aamukävelyt Laiviksen kanssa tarjosivat mielenrauhaa molemmille. Metsässä ei pauku ja saa vain olla ja nauttia raittiista ilmasta. Mitä nyt oravat viskelevät kävyillä, mikä aiheuttaa välillä pienelle koiralle sydämentykytyksiä.

Kun tyhjensin kaappeja ja laatikoita, löysin myös kasan vanhoja valokuvia. Tässä hypätään Suomusjärven maastoesteradan viimeisellä esteellä Noten kanssa. Oi aikoja! Ratsastus on sellainen harrastus, että sen pariin tiedän vielä jossain sopivassa vaiheessa palaavani.

Sain ajoitettua sateiden väliin lenkin aina silloin tällöin. Metsäpoluilla hölkötellessä mieli jotenkin kirkastuu, joten vaikka periaatteessa remonttia ei edesauta se, että välillä häipyy, niin häivyin silti. Kun välillä vähän tekee jotain mieluista, niin saa lisää energiaa.

Ja kyllähän se remontti eteni. Saatoimme muuttaa jo takaisin makuuhuoneeseen nukkumaan. Tuntui mahtavalta herätä sängystä, joka on makkarissa ja astua uudenkarhealle lattialle.

Yläkertaevakon aikana eräs oli saavuttanut edun, josta se ei halunnut luopua.

Noutoruoka alkoi tulla jo ihan korvista ulos, mutta onneksi Classic Pizzan pizzat ovat sen verran hyviä, että niiden voimalla jaksoi rutistaa vielä tämän viikonlopun ilman keittiötä.

Ruokavalio kuluneella viikolla oli hyvin terveellinen. Muuta aamiaista kuin suklaakeksejä ei ollut, joten niitä sitten. Kyllähän ne tietysti maistuvat kahvin kanssa tosi herkullisille.

Lopulta saturaatiopiste tuli täyteen ja "kokkasin". Toisin sanoen revin käsin ja nirhasin kertakäyttöveitsellä vihanneksia palasiksi. Nautimme tämän upean salaatti-illallisen uudessa keittiössämme. Tavallaan. Seisoimme siis erään puolivalmiin kaapin edessä. Mutta tiedättekö, se tuntui ihan tajuttoman makealta. Pakko on kyllä samaan hengenvetoon todeta, että tämä pari viikkoa on todella vahvistanut sen, minkä olemme toki jo tienneet: me niin ei ikinä aleta rakentaa!

Oma jobini eilen oli maalata portaat, ne näyttivät niin kulahtaneilta ja kellastuneilta kaiken uuden vieressä. Eteinen näyttää nyt niin valoisalta ja raikkaalta, mahtavaa! Hengitellyt maalihuurut tosin pitänevät minut pienessä pöhnässä koko loppuvuoden.

Huomenna on sitten aika palata takaisin töihin. Takana on koko universumin epärentouttavin loma, mutta silti olo on ihan tyytyväinen. Aika ihana tästä nimittäin tulee. Nyt vain pyydän ihan jokaikistä pitämään peukkuja pystyssä niin, että kramppaa, että tiistaina todella olisi valmista. Keskiviikkona meille tulee nimittäin miehen amerikanserkku viikoksi kylään. Kääk!

Translation: Yes, it was renovating all week long. And tomorrow - back to work!

"No eiks se teidän remppa oo jo valmis?"

Joo, ei oo. Voitte olla aivan varmoja, että kun se on valmis, huudan ja riemuitsen siitä niin, että kuuluu Pohjois-Afrikkaan saakka. Uskoisin, että viimeisillään raskaana olevat, joilta hyväntahtoisesti tiedustellaan, joko vauva on syntynyt, jakavat tämän tuskan. Ja varmasti moni muukin.

No, tosi ihana tulee - sen voimalla edetään. Ja nyt pieni pause, huomenna saamme nimittäin vieraan Amerikasta ja vietämme vajaan viikon hänen kanssaan. Suunnitelmat ruuvattiin uusiksi, onneksi se oli mahdollista. Kiitos äiti, isi ja lähellä Helsinkiä sijaitseva mökki. I love you.

Palataan loppuviikosta. Ehkä varmuuden vuoksi jo eilen ostamani ensimmäiset siivouspäivän kukat kuukausiin ja Glorian Ruoka ja viini pääsevät muuttamaan makkarin tasolta sinne, minne ne oikeasti kuuluvat eli valmiiseen keittiöön. Heippa!

Translation: Yep, still renovating.

Mmmmm... Tuntuu kuin viikon alusta olisi sata vuotta. Palasin töihin. Laitoin lämpimän huivin kaulaan.

Remontti ei valmistunut. Laivis etsi ruokakuppiaan.

Laivis pääsi sänkyyn, koska säälin sitä. Kaikki hyvät pesäntekopaikat kun olivat muovin peitossa.

Ostin toiveikkaana siivouspäivän kukkia ja Glorian Ruuan ja viinin.

Sitten saimme mieheni sukulaisen vieraaksi ja pakenimme vanhempieni mökille. Eihän kotiin voinut ketään tuoda. Onneksi mökki on lähellä ja sieltäkin saattoi mainiosti tehdä päiväretkiä, jotta kaikki suunnitelmat eivät menisi myttyyn. Ja toisaalta kyllähän ulkomaanvieraille kai kuuluukin näyttää järvimaisemia ja mökkejä.

Säät suosivat meitä mitä parhaiten ja söimme ulkona. Savukalaa, tietty. Savustimme itse.

Vietin myös synttäreitäni kuluneella viikolla. Join aamukahvit kuninkaallisesta mukista ja söin aamupalaksi suklaakakkua.

Sain ihan parhaan synttärilahjan, kun hana oli suurena päivänä jo paikallaan. Jee, edistystä!

Synttäri-illallinen nautittiin Il Sognossa Töölössä. Laiviskin sai tulla mukaan, mikä oli ihan mahtava juttu ja kerrassaan poikkeuksellista. Ruokakin oli ihan mahtavaa, söin grillattua artisokkaa ja jättimäisen pizzan.

Lauantaina pyörin hetken aikaa itsekseni ympäri Stadia. Yritin kahvitella ja syödä paikoissa, joissa en ole ennen käynyt. Raakakahvila Hymy Torikortteleissa valikoitui täysin sattumanvaraisesti ensimmäiseksi kohteeksi. Se oli kallis, mutta hyvä. Kesällä uudelleenavautuneessa Kauppahallissa taas söin lounasta eli Marja Nätin graavisiikavoileivän. Nam. Vahva suositus. Sitten oli aika viedä vierastamme hieman muihinkin maisemiin, nimittäin Tallinnaan.

Olin itse käynyt Tallinnassa viimeksi vuonna 1996, joten minullekin oli vaikka kuinka paljon nähtävää. Arvatenkin kaupunki oli tyystin erilainen. Olin todella yllättynyt siitä, miten paljon Tallinnassa on vanhaa kaupunkia jäljellä ja miten upeassa kunnossa kaikki rakennukset ovat. Toisaalta ne olivat niin hyvässä kunnossa ja joka puolella oli niin paljon keskiaikateema-asuihin pukeutuneita ihmisiä, että tuli vähän sellainen Disney World -olo. Niin paljon kuin olenkin pittoreskin perään, niin Tallinnassa saattoi olla jopa rahtusen verran liikaa sitä.

Sain ystäviltäni hyviä ravintolasuosituksia ja päädyimme illalliselle Sfääriin. Tunnelma oli täydellinen, viinilista upea ja ruokakin ihan hyvää. Tykkäsin.

Otin myös elämäni ensimmäisen vessaselfien. Olin nimittäin pukeutunut asuun, josta tykkäsin erittäin paljon ja vessakin oli itse asiassa aika kiva. Kaulassa oli synttärilahja, Karma Necklace.

Koko viikko on ollut ihan sekopäistä hulinaa, eikä remontti ole vieläkään valmis. Blogi kuitenkin palaa nyt ensi viikolla taas arkirytmiinsä, oli mikä oli. Oikeastaan odotan arkea jo muutenkin. Luvassa on ainakin lenkkejä, pitkästä aikaa rauhallisia aamiaisia ja kotona laitettua terveellistä ruokaa. Kyllä kiitos. Palataan siis niissä tunnelmissa! Nati nati.

Translation: Ate a lot, had birthday, went to Tallinn.

Jes, arki! Jes, mahdollisuus syödä terveellisesti, liikkua, ottaa aamuisin rauhassa kahvi Hesarin kanssa ja välillä jopa ihan olla vain. Voi käydä kaupassa ja ostaa muutakin kuin valmisruokia (olimme lopulta neljä viikkoa ilman keittiötä). Voi kekkaloida aamuisin alusvaatteisillaan tai pyyhe päällä meikkaamassa ja valmistautumassa, eikä tarvitse kytätä, tuleeko ovesta just nyt joku. Voi liikkua huoneesta toiseen ilman, että tarvitsee kiertää ja mutkitella lautakasojen ja sirkkeleiden ohi. Voi olla ilman kenkiä. Voi istua sohvalla ja syödä pöydän ääressä. Jatkanko vielä vai tuliko asia selväksi? Voi nauttia ihan vain himassa olemisesta. Ehkä voisi lukea iltaisin lomalle aiottuja kirjojakin.

Remontti on yhtä asiaa lukuun ottamatta valmis. Liesituuletin, joka osoittautui alusta lähtien suurimmaksi murheenkryyniksi ja jota varten tehtiin mittavia erikoisjärjestelyitä, ei toimi, mutta sille me emme voi mitään vaan on odoteltava reklamaation perillemenoa. Silti nyt tuntuu siltä, että voiton puolella ollaan. Töissä on alkanut juuri sopivalla tavalla kiireinen aika, mistä nautin suuresti. Kesällä oli hiljaista, mikä tietysti mahdollistaa sen, että voi ottaa rennommin ja ottaa ilon irti vuodenajasta, mutta samaan aikaan turhauttaa. Jotenkin podin suurta syyllisyyttä siitä, että välillä olin töissä, enkä tehnyt koko ajan jotain työhön liittyvää.

Nykyisen työn luonne on niin erilainen kuin entisen, että minulla on vieläkin välillä vaikeuksia hahmottaa sitä, että on ok ja suorastaan suotavaa varata välillä aikaa suunnittelutyöhön ja inspiroitumiseen. Silloin takaraivossa aina välillä nakuttaa, että pitäisi tehdä jotain näkyvää. Mietin tänään kaupungille palaveriin juostessani, miksi sellainen pieni kiire tuntuu hyvältä. Kai se saa oman työn tuntumaan tarpeelliselta. Olen tärkeä osa työyhteisöä, kun koko ajan on tekemistä odottamassa. Pestini on perusteltu, ansaitsen palkkani.

Miten teidän arkenne on lähtenyt liikkeelle? Miltä rutiinit tuntuvat? Ovatko ne ihania vai tekisikö jo nyt mieli paeta?

Kuvituksena tällä kertaa uudet työkenkäni. Tai no, työkengiksi ne ostin, mutta ajattelin käyttää myös muuten. Reipasta työviikkoa, kamut!

P.S. Tarkkasilmäiset bongaavat kuvista myös meidän seinien uuden värin.

Translation: New week, new shoes.

En ole ehtinyt ostoksille, joten ne täydellisen kivat mustat housut odottelevat edelleen ostajaansa. Ehtiminen on ollut hieman kortilla muutenkin. Kiireisinä aamuina olen ratkaissut pukeutumispulmat sillä, että olen käyttänyt viimeiset pari viikkoa ainoastaan lempivaatteitani. Onneksi minulla sattuu olemaan lemppareita aika paljon. Tänään harkitsen uhraavani kymmenen minuuttia silittämiselle. Ei-silitettävät lempivaatteet ovat nimittäin melkein kaikki pyykkikorissa. Lempivaatehomma on ollut mahtavaa - ei ole kertaakaan ollut sellaista "väärät vaatteet" -oloa. Siksi aion alkaa ahkerammaksi pyykkäriksi, jotta voisin käyttää suosikkejani vieläkin useammin.

Yksi lempiasuistani syntyi lukijani Amelien vinkistä viime keväänä. Se on tämä. Minun lisäkseni tästä asusta innostui myös työkaverini ja niinpä päädyimme molemmat eräänä päivänä lähes identtisissä vaatteissa töihin. Asun pitsihame on muuten ollut aivan mahtava ostos. Ostin sen kymmenellä eurolla ex-kollegalta ja se on ollut varmasti kymmenkertaisesti hintansa arvoinen. Koska edellisen kerran luottoasuvinkkejä udellessani löysin niin hyvän uuden vakkarin itselleni, ajattelin kysyä uudelleen. Garderoobissani olisi nimittäin vapaana paikka vielä yhdelle luottovaatekerralle. Ihan vain siltä varalta, etten ehdikään funtsimaan asuja tulevinakaan viikkoina. Mitkä ovat teidän lempivaatekokonaisuuksianne töissä?

Vaatteista tuli muuten mieleen eräs kerta, kun haastattelin edellisessä työpaikassani työterveyshoitajaa henkilöstölehteen. Hän muistutti silloin, miten tärkeää työssä jaksamisen kannalta on siirtymäriitti työmoodista vapaa-ajan moodiin. Ennen sellainen luonnollinen siirtymä oli virkapuvun vaihtaminen kotivaatteisiin. Nyt kun saatan olla samoissa vaatteissa niin töissä kuin vapaalla ja iltaisin ja viikonloppuisinkin tulee luettua työsähköposteja, siirtymä ei olekaan niin itsestäänselvä. Niinpä olen tietoisesti kehittänyt sellaisen. Kun kävelen töistä lähtiessäni bussille, kuuntelen radiota. En lue duunimeilejä bussimatkalla vaan katselen ikkunasta ulos, roikun Instagramissa tai Pinterestissä. Kotona syön jotain ja luen joko lehteä tai blogeja. Sitten on kyllä jo selvästi irti töistä. Ei sen tarvitse mitään isoa olla, mutta joku rutiini kyllä.

Tämän päivän sattumanvarainen pohdinta oli syys- ja talvitakkeihin liittyvä. Tarttis varmaan tehdä jotain.

Nyt tarttis kuitenkin taas vähän siivota, niin saan ehkä viikonloppuna jo napsittua vihdoin kotikuvia. Tilulii!

Translation: This is what I'd like to wear.

Kollaasit tuotetietoineen Polyvoresta.

Tuntuu ihan siltä kuin olisimme muuttaneet. Kamaa on kannettu muuttolaatikoissa edestakaisin, huonekalut asettuvat aivan eri paikkoihin kuin ennen ja kaikki näyttää erilaiselta. Musta kaappi oli jo saamassa lähtöpassit, kun ohimennen pohdin miehelleni ääneen, miltä se mahtaisi näyttää maalattuna. Hänpä oli miettinyt aivan samaa ja totesimme, ettei tuo nyt ota jos ei annakaan. Säilytystilaa tarvittaisiin joka tapauksessa ja jos lopputulos ei olisikaan onnistunut, reilusti yli 10 vuotta vanhan ja kolhiintuneen Ikean mäntykaapin raaskisi todellakin viedä kierrätykseen. Panostus tähän operaatioon ei ollut mikään huima. Pesimme kaapin maalarinpesulla, sitten mies hioi aivan kevyesti muutaman pinnan rikki ja vetäisi huonekalumaalit pintaan. Ei pohjamaalia (vaikka ei sellainen varmasti olisi pahaa tehnyt), eikä mitään. Kolme kerrosta taisi muistaakseni mennä. Täytyy sanoa, että oli todellakin vaivan arvoinen ehostus, kaappi pääsi sisustuksen häpeänurkasta ihan olohuoneeseen.

Laitoin kaappiin ne kauneimmat kristallilasit. Pikkuruiset perintökalleudet eivät ole maailman käytännöllisimmät arkikäytössä pienen kokonsa vuoksi, mutta nyt ne ainakin palvelevat joka päivä silmiäni ilahduttamassa.

Samalla tuli ikuistettua osa päivän asusta. Lisää tähän mielessäsi musta Jackie O. -henkinen jakku.

Kaapeista kaappeihin, keittiöstä tuli todella mieluinen. Vielä kun toisessa nurkassa raatona makaava liesituuletin saadaan kuntoon ja paikalleen, olen ehkä maailman tyytyväisin ja lupaan kuvata koko keittiön. Ovimallit, hana ja allas olivat kirkkaina mielessä alusta asti. Ja okei, samaten subway tiles. Mies sai päättää kaikista kodinkoneista, saumausten väristä, vetimistä ja tasoista. Taso on laminaattia, koska kahvikuppi nurin kerran päivässä. Ja koska emme muutenkaan ole mitään maailman huolellisimpia ja tarkimpia, tämä oli erinomainen ratkaisu.

Keittiö ostettiin ~~ihan kokonaan~~ liesituuletinta lukuunottamatta Ikeasta ja otimme sen maksullisen keittiösuunnittelupalvelun. Lämpimät kiitokset Espoon Ikean Annalle, joka kärsivällisesti neuvoi meitä kaikkein oudoimpienkin kysymysten kanssa. Jatkuvasti. Useita viikkoja putkeen. Joskus myös useita kertoja päivässä. Mutta kyllä se tosiaankin niin on - lopputulos palkitsee. Remonttibitch on saatu tungettua takaisin sinne, mistä on tullutkin ja minäkin olen taas ihan mukava tyyppi.

Translation: Finally done with the renovation!

Uudet mustat saappaat ovat roikkuneet ostoslistallani jo reilun vuoden verran, kun edelliset alkavat hellästä huomasta huolimatta olla hiukan räjähtäneet. No, on niitä pidettykin. Löysin Tiger of Swedenin saappaat Rizzon alesta (oli muuten kauhea shokki huomata joskus viime talvena koko putiikin kadonnen) varmaankin noin viisi vuotta sitten ja pidin niitä läpi monen talven lähes joka päivä. Olin siis hyvin onnellinen, kun syntymäpäiväpukki muisti minua uusilla nahkasaappailla.

Nämä Sam Edelmanit saapuivat minulle Shopbopista ja valitsin koon ihan sokkona, koska en tuntenut merkin mitoitusta. Sivuilla sanottiin, että "run true to size", mutta olen pikkuisen eri mieltä. Kengät ovat minusta aavistuksen napakammat kuin tavallinen 37,5, tosin vain aavistuksen. Joka tapauksessa koko oli hyvä, otin varmuuden vuoksi yläkanttiin. Nahka on pehmeää ja kengät ovat tosi laadukkaan oloiset. Toivon niille vähintään yhtä pitkää ikää kuin edeltäjilleenkin.

Syksyn kenkävalikoima on nyt mainiolla mallilla ja talvelle nyt ei kukaan (tai ainakaan minä) halua suoda vielä ajatustakaan.

Kenkien toimitus meni tälle kuluneelle viikolle, mutta varsinaisena päivänä viime viikolla sain tämän Karma Necklacen. Se edustaa mieluisinta mahdollista korua juuri nyt - siro, yksinkertainen ja merkityksellinen.

Translation: This is what I got for my birthday about a week ago.

Työviikko alkoi perustoimistotouhujen jälkeen lounaspalaverilla erään suuresti ihailemani oman alan tyypin kanssa. Hän on ollut yksi niistä ihmisistä, jotka ovat tsempanneet minua alanvaihdon kanssa, on ottanut mukaan kaikenlaiseen kiinnostavaan ja ideoinut kanssani, mitä kaikkea voisin tehdä. Hän on yksi uraidoleistani, siis, ja nyt teimme jo töitä yhdessä. Jee!

Moko Marketista, jossa lounastimme, tarttui mukaan kaunis myslipakkaus. Mysli ei kyllä ole mitään erityisen hyvää, mutta pakkaus ilahduttaa visuaalisesti, jos tällä lailla positiivisesti ajattelee. Se, että sai aloittaa päivänsä pöydän ääressä ja oikeilta astioilta ruokaillen, teki minut tavattoman onnelliseksi.

Järjestelin tällä viikolla pikkuhiljaa tavaroita paikalleen. Alkuviikosta se tiesi vielä pitkiä päiviä, kun siivosimme joka ilta lähes keskiyöhön saakka. Meillä oli teltassa pihalla, kellarissa ja vielä naapurinkin kellarissa yhteensä 25 muuttolaatikollista tavaraa (joo, olisi todella syytä karsia) ja sitten vielä huonekalut päälle.

Pikkuhuone, jolla ei ole oikeastaan mitään varsinaista tehtävää, alkoi täyttyä. Tässä vaiheessa olin purkanut vasta puolet kirjalaatikoista. Jotenkin alkaa tuntua siltä, että ne eivät todellakaan mahdu yhteen hyllyyn.

Lopulta tuli kohtuullisen valmista. Sisustuksemme on tosin vielä hieman askeettinen. Päätyseinälle on luvassa ihan oikea kaluste ja sitten tarvitaan vielä kaikenlaista sälää. Säläosastosta kuulette lisää ensi viikolla.

Laivis huokaisi helpotuksesta sekin, kun tutut nukkumapaikat ilmestyivät taas takaisin käyttöön.

Saappaani saapuivat, mutta laitoin ne vielä hetkeksi aikaa kaappiin odottelemaan viileämpiä ilmoja. Luksusongelma!

Itse asiassa olin tässäkin rennon perjantain asussa ihan ylipukeutunut lämpötilaan nähden. Kasmir kaulassa tuli hiki.

Kärsin aivan tolkuttomasta Nykki-ikävästä, joka helpotti millin verran, kun tajusin, että Helsinginkin Starbucksista saa Pumpkin Spice Lattea. Mikä onni! Aloin melkein itkeä. Pasteerasin kuppi kädessä ympäri Stadia ja totesin, että onneksi sekin on ihana kaupunki. Kyllä täälläkin kelpaa. (Mutta aloin silti haaveilla pikareissusta Nykkiin joskus talvemmalla.)

Perjantaina kävin shoppailemassa kevyesti ja afterworkin merkeissä pizzalla ja viinillä erään ystäväni kanssa. Puhuimme paljon bloggaamisesta, siihen liittyvistä lieveilmiöistä, koko harrastuksen tulevaisuudesta ja kaikenlaisesta. Olen kuluneen kesän aikana pyöritellyt kaikenlaisia ajatuksia blogin tulevaisuudesta, mikä liittynee jonkinlaiseen bloggaajan evoluutioon. Skaala mietteissä on ollut aika laaja lopettamisesta portaaliin liittymiseen. Mutta kuten näette, tässä sitä kirjoitellaan, tässä osoitteessa, joten kumpikaan yllämainituista ei ollut minulle oikea vaihtoehto. Luulenpa, että jonkinlainen ajatusaihio tulevaisuudesta on nyt olemassa. Siitä lisää sitten loppuvuodesta.

Kun palasin arjen rutiineihin, palasin samalla myös perjantaijätskien pariin. Valitsin vielä kesäisen kevyen maun.

Ja kesäiset olivat fiiliksetkin - ilman sukkiksia syyskuussa!

Loppuviikosta oli viimeinkin aikaa myös palata lenkkipoluille. Tähän viikkoon mahtui kaksi lenkkiä, toinen pidempi ja toinen lyhyempi. Lyhyempi päättyi lähi-Alepaan, kun huomasin unohtaneeni päivän kauppareissulla osan aikomani aterian aineksista. Kaupassa vähän joka toinen tuntui olevan samalla asialla ja myös lenkkikuteissa.

Ja kyllä, jopa minun teki mieli laittaa ruokaa, kun vihdoin olin saanut keittiön käyttööni. Laitoin Glorian Ruuan ja viinin kannessa olleita yrttilihapullia ja hatusta heittämääni sitruunaista kikherne-fetasalaattia.

Pahoitteluni siitä, että jaarittelen ajasta koko ajan, mutta se nyt vain tuntuu niin mahtavalta, kun voi tehdä muutakin kuin juosta rautakaupassa ja/tai siivota. Elätän toiveita, että saisin tänään loppuun The Happiness Projectin, joka jäi kesken joskus loman alkupäivinä.

Laiviskin opetteli taas ottamaan rennosti kaiken paukkeen pelkäilyn jälkeen.

Kaivelin vanhoja ruokalehtiäni ja uusia keittokirjojani inspiraation toivossa. Totesimme keittiön valmistuttua kumpikin, että nyt ei kyllä syödä ulkona sataan vuoteen.

Siis me yhdessä pariskuntana emme syö ulkona sataan vuoteen, koska ystävän kanssa rikoin tämän jo perjantaina ja tänään kävin siskoni kanssa Street Gastrossa. Jälkkäriksi nautittiin Pumpkin Spice Lattet, ihan vain siitä ilosta, että niin voi tehdä. Olipa se jälleen hyvää.

Oli kyllä pitkästä aikaa oikein tosi kiva viikko ja ensi viikollekin on tiedossa jotain mukavaa ja jännää, nimittäin työmatka pitkästä aikaa. Ja huomenna on luvassa piiiitkästä aikaa purjehdusasiaakin. Saan Riikan blogivierailijaksi, hän kertoo meille lasten kanssa purjehtimisesta.

Reipasta uutta viikkoa kaikille!

Translation: This week our home finally started to look like home again, after all the renovating. So there is hope! I also realized that it was possible to get Pumpkin Spice Latte in Finland, too. Now this is good news!

Fall style preview

Viikkokatsaus

Yhden kuvan purjehdus

Upstairs update

Lomamietteitä

Viikkokatsaus

Soon, soon

Viikkokatsausta lykätty...

Viikkokatsaus

Tiivistetty lomapurjehdus

My style Do's and Don'ts

New in

Viikkokatsaus

Kysymyksiä, joiden pitäisi olla lailla kiellettyjä

Viikkokatsaus

Happy Monday

Palvelukseen halutaan

Kotikuvien loputon sarja, osa 1

New in

Viikkokatsaus