Kuluneella viikolla sutaisin itselleni ombre-manikyyrin. Ombre on hienostelua ja tarkoittaa sitä, että vetelin erivärisiä vaaleanpunaisia kynsiini.
Käytin edelleen kovalla tohinalla varastoon lemppareitani harmaista neuleista. Abercrombien villatakki saa jäädä kesälomalle ihan pian.
Varsinainen valokuvausviikko alkoi siitä, että ostamani objektiivi saapui. Samana päivänä Canonilta tarjottiin 6D:tä lainaan ja olin pökertyä innostuksesta.
Testailin uutta linssiäni kokkailun lomassa. Paprikat pääsivät vähän kärähtämään uunissa, kun unohduin säätelemään jotain.
Viikon sportit olivat vähänlaiset. Kävin kerran juoksemassa ja kerran salilla. Salilla olin ihan barbiena liilan treenipaitani ja pinkin juomapulloni kanssa. Oli vähän lussu treeni, mutta yksi suurimmista viimeaikaisista liikuntaan liittyvistä oivalluksistani on se, ettei se nyt niin haittaa. Jos laiskottaa, niin löysä harjoittelu on kuitenkin parempi kuin se, ettei tekisi mitään. Pääasia, että tekee jotain. Samaa ajattelen nykyään juoksemisesta. Jos joskus ehdin tehdä vain tosi lyhyen lenkin, niin iloitsen siitä, että juostu lenkki on juostu lenkki, vaikka olisikin vain puolen tunnin sellainen. Juoksen sitten vähän kovempaa. Ei aina ole pakko ehtiä treenaamaan sitä tuntia. Minulla meni 12 vuotta tämän tajuamiseen ja voi, miten hyvillä fiiliksillä olenkaan sportannut sen jälkeen.
Laivakoira oli onnessaan aurinkoisista päivistä ja onnistui aina löytämään kotoa sen kohdan, johon paistoi eniten.
Sitten saapui The Kamera. Se on niin hieno värkki, että nyt taidan joutua tapojeni vastaisesti lukemaan vähän manuaalia, että saan kamerasta kaiken irti. Kaikenlaisia testikuvia olen kyllä ottanut (ja pelännyt koko ajan pudottavani aparaatin). Ensi viikolla minulla on vihdoin aikaa opetella säätöjä, joten ehkä sitten saan aikaiseksi vähän syvällisempää analyysiä ja sellaisia kuvia, joita kehtaisin esitellä.
Laivakoiran kanssa otimme eräänä päivänä oikein mojovat päiväunet sohvalla. Minä valmistauduin yövuoroon ja Laivakoira otti kaiken irti kainalopaikasta. Aurinko lämmitti ihanasti ikkunan läpi.
Muistin yhtäkkiä, että edellisestä kampaajakäynnistä oli puoli vuotta, vaikka olin niin vannonut parantavani tapani. Hups. Niinpä varasin kiiruusti ajan luottokampaajalleni Pauliinalle ja nautin hänen käsittelystään ja hyvistä kahveista.
Yksi viikon mieluisimmista tapahtumista oli hengailu bestiksen luona. Hänellä on pian synttärit, joten vein mukanani pienen paketin. Tapaamisissamme syödään aina joko halloumi-salaattia tai Dr.Oetkereita, joten kenelläkään ei ole koskaan mitään ruuanlaittopaineita. Kaikki energia keskitetään kuulumisten briiffaamiseen. Parhaat kaverit ovat parhaita, totesin taas kerran kotiin palatessani.
Viikon viimeinen ohjelma, asiaankuuluvasti viime tipassa, oli esseen väsääminen. En ole koskaan missannut deadlinea missään opiskelu- tai työjutussa, mutta täytyy kyllä sanoa, että ilman sitä viime tippaa en kyllä koskaan saisi mitään tehtyä. Pakko on paras muusa.
Edellisen postauksen tupsukorua ihailleille ja ostopaikkaa tiedusteille voin kertoa, että kysyin Madame Fouta-Tupsulta, josko hän haluaisi kaupata korujaan myös lukijoilleni. Hän lupasi ilomielin, kunhan on ensin päässyt taas hankkimaan lisää materiaaleja. Näillä näkymin tupsukorupuoti voisi avata ovensa huhtikuussa, joten siitä lisää sitten ensi kuussa.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!