Sain maistaa pienen palasen The Golden Days of Aviationia, jolloin kohteissa oltiin päivätolkulla ja otettiin työmatkoista kaikki irti. Pääsin oikealle kaikkien aikojen once in a lifetime -työmatkalle, kun koneen nokka suuntasi kohti Meksikoa ja Cancunia viime viikolla. Normaaliin yhteen yöhön kohteessa verrattuna viiden yön reissu tuntui täysin käsittämättömältä onnenkantamoiselta. Kulutin pakkaamiseenkin enemmän kuin normaalit viisi minuuttia ja jopa mietin, mitä ottaa mukaan. Pakkaus epäonnistui hyvin mieluisalla tavalla - farkut ja kaikki pitkähihaiset paidat tulivat käyttämättöminä takaisin.
Hiekka oli viileää ja valkoista, meri turkoosi ja taivas sininen. Palmut humisivat lempeässä tuulessa. Oma hartain toiveeni oli päästä edes hetkeksi aikaa purjehtimaan ja tämä toive toteutuikin. Otimme hotellin tarjoaman veneen ja suuntasimme merelle. Itse ei päässyt tekemään mitään vaan kyse oli kyydissä olemisesta ja tunnelmasta nauttimisesta.
Tällä retkellä ei purjeita pahemmin trimmailtu, eikä nousukulmia pohdittu, kunhan mentiin skuutteihin kajoamatta. Tuulta oli ihan kunnolla, varmasti kymmenisen metriä sekunnissa ja aallokkoakin oli kauempana rannasta toista metriä. Niin vain keinutus ja kallellaan olo tuntui kotoisalta. Aaltojen seassa vilahteli silloin tällöin suureksi iloksemme kilpikonnia.
Cancunissa tuuli koko ajan, mutta se oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Lämpötilat olivat nimittäin kolmenkymmenen asteen tietämillä, joten ilman tuulta olisi ollut turhan hottoa. Kun suuntasimme sitten sisämaahan maya-temppeleitä katsomaan ja meren vilvoittava vaikutus hävisi, kuumotti kunnolla. Jotenkin minulle tuli Chichen Itzassa heti mieleen Mel Gibsonin Apocalypta-elokuva, josta näin painajaisia yökausia. Kollegan matkaoppaasta mayojen historiaa kerratessamme saatoimme todeta, että jos sattui syntymään mayaksi, niin todennäköisyydet heittää henkensä jonkun julmuuden seurauksena olivat aikamoiset.
Allaoleva rengas oli mayojen pallokentän seinässä. Kentällä pelattiin jotain varhaista pallopeliä, jossa pallo piti saada kyseisen renkaan läpi. Peliä pelattiin elämästä ja kuolemasta. Hävinneille kävi kalpaten. Myös ne, joita ei kelpuutettu edustusjoukkueeseen, menettivät henkensä. Temppeleistä hieman kauempana oli luonnonlähde tai kaivo, josta saatiin raikasta vettä. Jotta vedentulo ei lakkaisi, kaivolle uhrattiin - kyllä vain - ihmisiä. Uhrit puhdistautuivat ennen rituaalia saunassa ja sen jälkeen heidt sidottiin liikkumiskyvyttömiksi ja koristeltiin ja viskattiin kaivoon. Tässä asiassa täytyy kyllä sanoa, etten pidä mayoja erityisen viisaina. Oli varmaan tosi raikasta vettä kaivossa moisten uhrimenojen jälkeen.
Ainakin itselleni jäi pätsimäisen kuumasta maya-kaupungista ja toinen toistaan kamalammista kertomuksista jotenkin tukala olo. Ahdistikin vähän. Tuntui hyvältä jatkaa vuokra-autolla matkaa Tulumiin, josta löysimme hauskan hippimäisen lomakohteen.
Mereltä käyvä tuuli puhalsi hiet pois kasvoilta ja hattukin olisi lentänyt mereen, ellen olisi pidellyt siitä kiinni.
Tulumissa söimme yhdet reissun parhaista ruuista ja guacamolekin oli erinomaista. Vertailukohtia löytyi jo - olin nimittäin tilannut sitä joka päivä sekä lounaalla että illallisella.
Vastapäätä myytiin Cancunin alueen must-hattuja, fedoroita ja toisia tiuhaan näkyneitä juttuja, nimittäin värikkäitä riippukeinuja ja -tuoleja. Rannalla olisi voinut yöpyä bungaloweissa ja make love not war -tunnelma teki ihan hyvää mayojen kill 'em all -vibojen jälkeen.
Cancunissakin oli vaikka mitä kivan näköisiä ravintoloita. Ruuat olivat Suomen hinnoissa melkein joka paikassa. Meksikolainen ruoka on hyvää, tulista ja maukasta ja drinkit vahvoja. Niin vahvoja itse asiassa, että mansikkamargaritat jäivät minulta kesken, kun tequila tunki liikaa läpi.
Löysimme pari ihan pätevän oloista ostaria, joista toisessa tuli käytyä. Hotelleiden, ravintoloiden ja kauppojen alueen tunnelmasta tuli mieleen Florida. Muutenkin amerikkalaiset olivat enemmistössä matkailijoiden joukossa.
Paras ravintola löytyi - tietysti - viimeisenä iltana. Rannalla vieressämme ollut nainen suositteli Tacun-nimistä pientä paikkaa, mutta kukaan ei tuntunut oikein tietävän, missä se oli. Lopulta kuitenkin löysimme pikkuruisen ravintolan, josta on Trip Advisorissa ainoastaan ylistäviä arvioita. Ja kylläpä ruoka olikin hyvää! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos satutte matkailemaan tuolla päin maailmaa. Mutta varovaisesti sitten sen vihreän soosin kanssa! ;)
Ihanan aurinkoenergia-annoksen jälkeen oli hyvä palata kotiin. On se kotimatka kuitenkin aina paras matka.