Maanantain muistiinpanot

Menipä kuukausi todellakin nopeasti! Palasin viikonloppuna töihin ja pohdiskelin samalla, että miten se aika oikein hujahtikin niin vauhdilla. Mitä kaikkea sitten tein?

No, aivan ensimmäiseksi nukuin, nukuin, nukuin ja nukuin vielä vähän lisää. Kuroin kiinni univelat ja kumulatiivisen väsymyksen. Nautin omasta sängystäni ja siitä, että saisin viettää siinä niin paljon aikaa. Kun mies oli poissa, otin Laiviksen viereeni. Tajusin, kuinka hyvää tekee elää säännöllistä elämää. Unen laatu oli jotain ihan käsittämätöntä, heräsin aamuisin virkeänä, ei tehnyt mieli pitää mitään suklaafestareita ja lenkki kulki. 

Söin aamiaista tuntikausia. Roikuin välillä koneella ja välillä uppouduin Hesariin. Söin etupäässä turkkilaista jugurttia banaanien ja manteleiden kera. Polttelin tuoksukynttilää, huomasin, kuinka aamuista tuli valoisampia ja valoisampia. 

Loppukuusta yritin pohtia Hesarin äärellä - kuten varmasti moni muukin - että mitä hittoa Ukrainassa oikein tapahtuu. 

Vietin paljon aikaa Laiviksen kanssa. Teimme kivoja aamukävelyitä. Laivis kekkuloi vapaana ja minä vaeltelin rauhassa pitkin metsiä. Välillä kohtasimme oravia ja jännitys huipentui. Laivakoira komensi sitkeästi puun juurella niitä tulemaan alas pyydystettäviksi, mutta eivät ne tulleet. Laivis ei siitä kuitenkaan lannistunut vaan yritti hyppiä puuhun. Siinä olisi meille monelle elämänohjetta. "Vaikka en ole koskaan saanut puusta oravaa kiinni, niin se ei tarkoita, etten tänään saisi." Pieni palanen sen vankkumatonta itseluottamusta tekisi varmaan usealle terää.

Saimme biletuliaisiksi kukkia, superherkullisen kuuloisen keittokirjan (juuri minuntyyliseni), samppanjaa ja kuohuviiniä. Saimme myös maailman parasta saaristolaisleipää, jota minun oli pakko pimittää vierailta vähän, jotta sain nautiskella siitä vielä myöhemminkin. Jääkaappi näyttää nyt siltä, että toisetkin bileet voisivat olla paikallaan. Mikäs sen hauskempaa - totesimme nimittäin jo bileiltana, että sellaisia pitäisi ehdottomasti olla enemmän. 

Ruuanlaittohifistelijää minusta ei edelleenkään tullut, vaikka kuinka niin uhosin. Raakakakut jäivät leipomatta ja gourmet-annokset valmistamatta, vaikka lehtiä kovasti luinkin. Edelleenkin ne toimivat lähinnä visuaalisena inspiraattorina. 

Oli virkistävää päättää joka päivä itse, mitä päälleen laittaa. Vaatesuosikiksi nousi viime kesänä ostettu farkkupaita. 

Kävin juoksemassa neljä kertaa viikossa ja muutaman kerran salillakin. Kuukauden edetessä sain vaihtaa nastalenkkarit tavallisiin, kun tiet sulivat yksi kerrallaan. Päätöstä puolikkaalle osallistumisesta en vielä tehnyt. Ajattelin tehdä niin, että kun kevät on pidemmällä, niin juoksen joku päivä 15 kilometriä ja jos se menee liikaa tylsistymättä ja riittävän kevyesti, niin sitten lähden kaverini seuraksi. 

Kuukausi poissa töistä teki siis todella, todella hyvää. Se auttoi määrittelemään tasan tarkkaan, mitä haluan, mitä arvostan ja mitä tarvitsen. Talouspuoli tietysti on miinusta, mutta perinteinen pros and cons -menetelmä paljasti plussalistan varmasti kolminkertaiseksi miinuksiin nähden.