Viikkokatsaus

Viime viikko päättyi suureen muotitekoon eli camohousuihin jalassa. En ollut asuun ihan täydellisen tyytyväinen, joten kuvat jäivät ottamatta. 

Kuviolliset housut miellyttivät muutenkin taas pitkästä aikaa ja kaivoin esiin vuosi sitten ostetut Zaran farkut. Kävin niissä muun muassa kahvittelemassa Marjukan kanssa, kiitos vielä kivasta seurasta!

Otin muutenkin asiakseni poistua kotoa mahdollisimman paljon, etteivät seinät kaatuisi päälle. Olen aika aktiivinen tyyppi ja ajatus siitä, että olisin monta päivää vain kotona ilman mitään tekemistä, tuntuu jos ei nyt ahdistavalta, niin ainakin todella tylsältä. 

Panostin myös ruokaan piirun verran enemmän, vaikka se ei ehkä aivan siltä näytäkään. En tiedä, olenko koskaan elämässäni onnistunut saamaan perunamuusista oikeanlaista. Joko siitä on tullut suorastaan keittoa tai sitten jotain etäisesti liisteriä muistuttavaa massaa. Glorian Ruuan ja Viinin innostamana päätin kuitenkin yrittää taas ja tein Dijon-muusia jauhelihakastikkeen kaveriksi. No, tällä kertaa tuli perunasoppaa. Lautasella näette kahteen kertaan suurustetun version. 

Hyvältä se kuitenkin maistui ja oli taas kaikessa yksinkertaisuudessaan niin herkullinen lisäke, etten voinut olla miettimättä, miten en ole moista aiemmin keksinyt. Peruna on muutenkin yksi suosikkejani, pidän siitä sen kaikissa muodoissa. 

Sporttiviikko oli ihan ok. Kävin muutaman kerran juoksemassa. Tihkusade on hyvä lenkkisää, mutta jalkojen alla löllyvä typerä lumimössö ärsytti. Hidasti vauhtiakin. Eräs työkaverini yritti houkutella minua mukaansa puolikkaalle kesäkuussa. Pohdin parhaillani, että joo vai ei. Kunnon puolesta en hetkeäkään epäile, etteikö puolikas menisi. Minä vain en yhtään tykkää juosta kovin pitkiä lenkkejä. 12 kilometriä on minulle jo tosi pitkä matka ja olen lähellä tylsistymistä. Kasi on sellainen mieluisin matka ja sen tykkään juosta aika reippaasti. Kynnyskysymys on kai loppujen lopuksi se, uskonko, että alan yhtäkkiä nauttia pidemmästä lenkistä, jos vain juoksen ja juoksen. 

Laiviksen ei ole tarvinnut olla yksin juuri lainkaan viime aikoina, se on varmasti karvakorvasta mukavaa. 

Mieheni kysyi eräänä päivänä, olisiko meillä mitään jälkiruokaa ja minä kätevänä talousihmisenä päätin pyöräyttää pannukakkua. Vaikka oli keskiviikko! Tunsin itseni suureksi kapinalliseksi. Pannarista ei kuitenkaan tullut mitään ihmeellisen hyvää ja mustikatkin maistuivat pakastimelle. Mietin vähän, että minkälainen ihminen ei onnistu pannukakun teossa, mutta syy selvisi, kun mies vilkaisi jauhopussia. Olivat menneet vanhaksi vuonna 2012. Jeps. 

Päätin keskittyä siihen, minkä osaan ja seuraavana iltana roolini olikin istua viinilasin kanssa tietokoneen ääressä. 

Pidin päätökseni siitä, että vaikka minua koettelisi mikä talouskurimus, niin kukista kotona luovun viimeisenä. Ja näin tein. Uutta puskaa kehiin vain. 

Olin loppuviikosta vähän huonolla mielellä ja kun perinteiset keinot eli lenkki ja suklaa oli jo kokeiltu, ehdotin ystävilleni pientä piristystä. Niinpä #bubbladies korkkasivat kuohuvan ja viettivät kaikin puolin hauskan illan aivan ex tempore. Tein myös jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt - olin baarissa Kalliossa. 

Lauantain otin rauhallisesti. Kynsien lakkauksesta tuli pienimuotoinen katastrofi, mutta ei se mitään. 

Päätin taas ryhtyä ruokakokeiluihini samaisen lehden oliivileivästä innostuneena. 

Meillä ei ole pataa, joten paistoin leivän pannussa. Ulkonäöstä tuli ihan erilainen, mutta voi että se maistui hyvältä. Nam. Ensi viikolla taidan tästä onnistumisesta innostuneena jatkaa ruokakokeilujani.