Tiivistetty lomapurjehdus

Irroitimme lauantaina köydet alkuiltapäivästä ja suuntasimme tällä kertaa itään. Ajattelimme vielä tässä vaiheessa, että olisimme edes muutamia öitä retkellä ja palaisimme sitten kantamaan kamat takaisin paikoilleen ennen minun lomani loppua. Taivaanrannassa häämötteli ukkospilvi, joka kasvoi kasvamistaan. Mies kertoili, mistä näkee, että ukkospilvi on hajoamassa. (Sen reunat alkavat käydä epäselviksi varsinkin alhaalta.) Toisesta reunastaan pilvi käyttäytyikin näin, mutta toisessa laidassa se kasvoi ja muutti muotoaan jatkuvasti. Reunat olivat terävät, sellaiset oikein piirretyn näköiset. 

Päätimme pitää purjeet alhaalla, koska ukkospuuskaan ei huvittaisi joutua rätit ylhäällä. Kaivoimme sadevaatteet valmiiksi esille ja vaihdoimme kumpparit jalkaan. Ukkonen itse ei onneksi tullut ihan päällemme vaan tyytyi jyrisemään ja salamoimaan kaempana. Kaatosateen ukkospilven jämistä saimme kuitenkin niskaamme. Sade jatkui ja jatkui ja oli jo tulla aika lannistunut fiilis. Tätäkö tämä olisi? Nostimme kuitenkin purjeet. Ennusteiden lounaistuuli oli kyllä kovin itäinen ollakseen länsituuli. 

Lopulta jossain Sipoon edustalla sade vihdoin lakkasi ja aurinkokin näyttäytyi aina ajoittain. Pohdimme hetken aikaa Pirttisaaren ja Onaksessa sijaitsevan miehen työpaikan venekerhon saaren välillä. Päätimme mennä pidemmälle eli jälkimmäiseen - nythän tämä alkoi vasta olla mukavaa.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun saimme köydet kiinni. Mies lähti saunan lämmitykseen ja minä laitoin perunat tulille. Illan kaava oli hyvin perinteinen, savukalaa ja uusia (vai ovatko ne nyt enää niin uusia) perunoita, sitten saunaan, lasi viiniä ja lukemista ja nukkumaan. Nukkumista kesti pari tuntia, kun köydet alkoivat natista ukkospuuskissa oikein kunnolla. Noustako lämpimästä sängystä kylmään yöhön köysiä justeeraamaan vai kärsiäkö äänet ja ei välttämättä nukkua ollenkaan? Valitsimme ensimmäisen ja natina onneksi lakkasi. Venen tosin keikkui aika lailla koko yön ja aamulla oli vähän pöhnäinen olo. 

Pahimmat unihiekat kuitenkin kaikkosivat silmistä, kun näimme kimaltelevan meren ja paistavan auringon. Jes!

Aamiaisen jälkeen (kaurapuuroa, raejuustoa, banaania ja pähkinöitä) tutkailimme säätiedotuksia vain huomataksemme, että tästä päivästä kannattaisi ottaa kaikki ilo irti - se olisi ainoa laatuaan ja maanantaista lähtien vasta sataisikin. Niinpä purjehdimme Karhusaareen munkkikahveille ja venettä tankkaamaan. 

Päätimme jatkaa hyvän sään aikana kotisatamaan asti. Lounas syötiin vauhdissa. Villingin suojissa ei ollut aallokkoa, joten laitoin salaattia. 

Laajasalon sillalla oli muitakin odottelemassa sen aukeamista. J.L. Runeberg ja pari muuta purkkaria odottelivat. Samassa joku moottorivene pyyhälsi kaikkien ohi, punaisia päin sillan ali. Ajatteli kai, että kun mahtuu, niin voi mennä. Viis punaisista. Suurin osa moottoriveneilijöistä on ihan yhtä fiksua ja mukavaa porukkaa kuin kuka tahansa ja totta kai purjehtijoistakin löytyy tötöilijöitä. Silti joskus kyllä mietityttää, miksi sillä moottoriveneellä on pakko pyyhältää ihan läheltä keulan edestä tai nostattaa kauheat aallot satama-altaassa tai sellaisissa paikoissa, joissa aaltojen teko on ihan kiellettyäkin. Ehkä se on niin, että moottoriveneiden tyhmyydet vain jotenkin huomaa paremmin, usein kun ne ovat juuri niitä ihan turhia peräaaltoja tilanteissa, joissa voisi olla huomaavaisempikin. 

Saavuimme kotisatamaan yhdeksän jälkeen ja jäimme vielä sinne nukkumaan. Katkeamattomat yöunet ja pitkät aamu-unet houkuttelivat ja tiesimme remppamiesten tulevan jo seitsemältä. Niinpä olimme sitten retkellä Haukilahdessa. Se on kyllä todella suojaisa satama, vene ei heilahtanut senttiäkään koko yönä. 

Retkiä on onneksi vielä tiedossa tälle vuodelle. Syyskuun viimeinen viikonloppu on varattu siirrolle Loviisaan, tänä vuonna Båt talvehtii taas siellä. Toivottavasti ehdimme myös mahdollisimman monelle spontaanille purjehdukselle syyskuussa.