Otimme pienen pakenemisen remontin keskeltä agendallemme viikonloppuna. Irroitimme köydet alkuillasta perjantaina ja pääsimme pitkästä aikaa oikein nostamaan purjeetkin. Tuulta oli lännestä varmaan kahdeksisen metriä sekunnissa ja koska olimme matkalla länteen, se tiesi kryssimistä eli luovimista eli sellaista siksakkailua, koska suoraan vastatuuleen ei voi purjehtia. Veneen nousukulmalla tarkoitetaan sitä, miten hyvin vene "nousee tuuleen" eli kuinka paljon kohti tuulen suuntaa sillä voi purjehtia. Minä olin pinnassa eli ohjasin ja mies skuuttasi eli sääteli purjeita. Pidemmillä halsseilla Laivis pääsi syliin ja aina, kun tuli aika tehdä venda eli vastatuulikäännös, se laitettiin sisälle odottelemaan. Emme kai ole tänä kesänä oikein kohdanneet tuollaista tuulta, että purjeet olisivat vähän rapisseet ja vene olisi ollut pokallaan, kun Laivis oli vähän rassukkana. Ei kai reppana muistanut, että tämä on ihan tavallista. Sen sijaan se osaa nykyään hienosti olla sisällä rantautumisen ajan (kovan vinkunan säestämänä toki) siihen saakka, että köydet ovat kiinni ja se saa luvan tulla kannelle. Tämä on ollut tosi hyvä juttu opettaa sille, olemme välttyneet tänä vuonna kokonaan "koira meressä" -huudoilta.
Ilta oli aivan täydellinen, sellainen sametinpehmeä ja lämmin elokuun yö. Söimme iltapalaa kannella t-paidoissa vielä kymmenen jälkeen. Kuu hohti ja kynttilät valaisivat. Menussa oli tällä kertaa tomaatti-mozzarellasalaattia ja pihvit. Alun perin oli tarkoitus keittää perunoitakin, mutta Marinol-täydennys oli unohtunut kotiin, eikä liedessä ollut hönkää. Pitäisi varmaan alkaa harrastaa tsekkilistoja ennen kotoa lähtöä, tänä vuonna olemme nimittäin joka ikinen kerta veneelle lähtiessämme unohtaneet jotain kotiin. Onneksi perunattomuus ei kuitenkaan ole mikään maailman vakavin asia ja ateria maistui ilmankin.
Nyt ei tullut oikein otettua kuvia, kun teki mieli keskittyä ihan vain siihen itse purjehdukseen. Olimme aikoneet seuraavana päivänä Pavenille lounaalle, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Jatkoimme siis Gula Villaniin, josta oli ollut puhetta koko kesän. Hyperinnokkaita ampiaisia lukuun ottamatta elämys oli mahtava. Istuimme puiden varjossa ja ihailimme miljöötä. Minun ruokani oli superhyvää. Söin savulohisalaattia, jonka savulohi oli todella herkullista, parasta aikoihin. Mies söi alkupalaksi lohikeittoa ja pääruuaksi paikan tunnetuimman annoksen, lihapullat. Molemmat olivat kuulemma hyviä. Hieman kauempana oli joukko lapsia katselemassa lampaita. Yhden määkiminen kuulosti siltä, että sillä olisi ollut kurkku kipeänä. Espoon saaristo tarjosi siis kesäidylliä parhaimmillaan. Gula Villan taitaa olla tästä eteen päin auki enää viikonloppuisin, mutta suosittelen ehdottomasti reissua sinne syömään. Terassi on erittäin viehättävä, palvelu ystävällistä ja tunnelma kohdillaan.