Viime viikko päättyi perinteisin menoin - iltakävelyyn Laiviksen kanssa.
Maanantaina uhmasin koirankarvoja (epäonnistuneesti) ja pukeuduin kokomustaan. Sata vuotta vanhasta hameesta on aikojen saatossa kadonnut vyö, mutta korvasin sen Noa Noan kaulakorulla, jolle ei tunnu muuten olevan ikinä käyttöä niin nätti kuin se onkin.
Tiistai oli suuri juhlapäivä, kun Netta Laivakoira Nepparinen täytti kunnioitettavat 11 vuotta. Reipas ja leikkisä haukku ei aina vaikuta ollenkaan niin iäkkäältä ja aina välillä mietin, että pitäisikö sen kanssa alkaa jo himmailla rajuimmissa leikeissä. Laiviksella on rodulleen tyypillinen kaihi silmissä ja sen hämäränäkö on jo aika heikko. Sen huomaa erityisesti siitä, että karvakorva ei mielellään ulkoile esimerkiksi pimeässä metsässä, eikä hyppää sängylle tai sohvalle pimeässä. Eläinlääkäri on sanonut, ettei tämäntyyppinen kaihi onneksi sokeuta kokonaan. Muuten Laivis on iloinen ja tomera, eikä sitä tosiaan arvaisi ikäisekseen.
Päivänsankari sai osakseen runsasta kekkulointia vapaana pelloilla ja metsissä, nakkitarjoilun ja leikkejä. Illalla oli hyvä sitten simahtaa.
Viikko hujahti ohi nopsaan, joulunalusaika tuntuu olevan monella tapaa kiireinen. Perjantaina heitin päälle rennomman neulemekon.
Perjantaina myös käyttäydyin odotetulla tapaa ja suuntasin töiden jälkeen Stockan joulupuotiin. Makukahvin ja jäätelön sijaan valitsin tällä kertaa iltapalaksi sushia. Notkuin työkaverini Nooran kanssa myös vaatekaupoilla.
Tämän notkumisen tuloksena löytyi Cosista täydellinen musta pönkköhame työkäyttöön.
Itsenäisyyspäivän aamu valkeni (tai oikeastaan nimenomaan ei valjennut) harmaana ja pimeänä. Sytytin kynttilät ja join kahvia pitkään. Mies oli töissä ja minulla ei ollut päivälle suunniteltuna mitään muuta kuin himinöintiä. Otin ilon irti, kuuntelin Jouluradiota koko päivän ja sirottelin lisää joulukoristeita joka puolelle.
Löysin kätköistäni arvokkaan päivän kunniaksi lähimmän kosketukseni Linnan juhliin, joihin yritin 7-vuotiaana kutsua itseni, nimittäin kirjeen silloiselta tasavallan presidentti Mauno Koivistolta. Kirjoitin hänelle itse asiassa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla sain vastauksen ainoastaan presidentin kansliasta. En tyytynyt tähän ja koetin onneani uudelleen. Linnaan en päässyt, mutta sainpahan hauskan muiston.
Himinöintiin kuului myös glögikauden korkkaus. Uskokaa tai älkää, mutta todellakin vasta nyt maistoin glögiä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Testasin Loimua, jota sain blogin kautta pullollisen. Maku oli ihanan perinteinen, mutta Loimun kanssa täytyy kyllä pitää varansa, se on nimittäin paljon väkevämpää kuin vaikkapa Blossa.
Glögiherkuttelu kuuluu olennaisena osana Linnan juhlien katseluun. Meillä ei ole yhtään ikkunaa, jolle voisi sytyttää kynttilöitä, mutta ajatus kai lienee tärkein. Yksi kodille, yksi isänmaalle ja ensi vuonna muistan ostaa uudet kynttilät tätä varten. Linnan suosikkini - kuten varmasti monen muunkin - oli tietysti hurmaava Hannes. Puvuista taisi miellyttää eniten Tea Riihilahden upea punainen.
Tänään ulkoilimme Laiviksen kanssa tavalliseen tapaan ja aloin jopa hieman kaivata lunta. Jos voisin tilata kymmenen senttiä lunta ja viisi astetta pakkasta? Tassupyykiltä vältyttäisiin, mutta lumenluontiin ei tarvitsisi hermostua.
Iltapäivällä meillä oli kivaa ohjelmaa, kun suuntasimme Nooran ja hänen avomiehensä luokse sunnuntailounaalle. Lounaaseen liittyi kuvaushommia ja kuulette siitä (ja yhdestä toisesta jutusta) ensi viikolla lisää.
Oli todella ihana ja herkullinen iltapäivä, sellainen juuri täydellisen rento. Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko.
Kiitos kaikille Henri Lloydin verkkariarvontaan osallistuneille, teitä oli oikea ennätysmäärä. Voitto osui tällä kertaa Millalle.
Oikein paljon onnea, lähetäthän minulle yhteystietosi blogin sivupalkista löytyvään sähköpostiosoitteeseen.
Ihanaa ja jouluista uutta viikkoa!