Kotikuvien loputon sarja, osa 1

Tuntuu ihan siltä kuin olisimme muuttaneet. Kamaa on kannettu muuttolaatikoissa edestakaisin, huonekalut asettuvat aivan eri paikkoihin kuin ennen ja kaikki näyttää erilaiselta. Musta kaappi oli jo saamassa lähtöpassit, kun ohimennen pohdin miehelleni ääneen, miltä se mahtaisi näyttää maalattuna.  Hänpä oli miettinyt aivan samaa ja totesimme, ettei tuo nyt ota jos ei annakaan. Säilytystilaa tarvittaisiin joka tapauksessa ja jos lopputulos ei olisikaan onnistunut, reilusti yli 10 vuotta vanhan ja kolhiintuneen Ikean mäntykaapin raaskisi todellakin viedä kierrätykseen. Panostus tähän operaatioon ei ollut mikään huima. Pesimme kaapin maalarinpesulla, sitten mies hioi aivan kevyesti muutaman pinnan rikki ja vetäisi huonekalumaalit pintaan. Ei pohjamaalia (vaikka ei sellainen varmasti olisi pahaa tehnyt), eikä mitään. Kolme kerrosta taisi muistaakseni mennä. Täytyy sanoa, että oli todellakin vaivan arvoinen ehostus, kaappi pääsi sisustuksen häpeänurkasta ihan olohuoneeseen. 

Laitoin kaappiin ne kauneimmat kristallilasit. Pikkuruiset perintökalleudet eivät ole maailman käytännöllisimmät arkikäytössä pienen kokonsa vuoksi, mutta nyt ne ainakin palvelevat joka päivä silmiäni ilahduttamassa. 

Samalla tuli ikuistettua osa päivän asusta. Lisää tähän mielessäsi musta Jackie O. -henkinen jakku. 

Kaapeista kaappeihin, keittiöstä tuli todella mieluinen. Vielä kun toisessa nurkassa raatona makaava liesituuletin saadaan kuntoon ja paikalleen, olen ehkä maailman tyytyväisin ja lupaan kuvata koko keittiön. Ovimallit, hana ja allas olivat kirkkaina mielessä alusta asti. Ja okei, samaten subway tiles. Mies sai päättää kaikista kodinkoneista, saumausten väristä, vetimistä ja tasoista. Taso on laminaattia, koska kahvikuppi nurin kerran päivässä. Ja koska emme muutenkaan ole mitään maailman huolellisimpia ja tarkimpia, tämä oli erinomainen ratkaisu. 

Keittiö ostettiin ihan kokonaan liesituuletinta lukuunottamatta Ikeasta ja otimme sen maksullisen keittiösuunnittelupalvelun. Lämpimät kiitokset Espoon Ikean Annalle, joka kärsivällisesti neuvoi meitä kaikkein oudoimpienkin kysymysten kanssa. Jatkuvasti. Useita viikkoja putkeen. Joskus myös useita kertoja päivässä. Mutta kyllä se tosiaankin niin on - lopputulos palkitsee. Remonttibitch on saatu tungettua takaisin sinne, mistä on tullutkin ja minäkin olen taas ihan mukava tyyppi.