Tuntuu tosi hienolta, me todella teimme sen. Ajankohta tuntuu erityisen sopivalta, koska tapasin eilen vihdoin Skimbacon Katjan Instagram Travel Thursdayn järjestämässä tilaisuudessa. Katja oli nimittäin se, jonka ajatuksesta koko valokuvablogi lähti. Meillä oli äärimmäisen inspiroiva mentorointisessio lokakuussa ja heti Skype-puhelun lopetettuamme laitoin toimeksi, houkuttelin Royn apurikseni ja aloin laittaa blogia pystyyn. Suunnittelimme postauksia, puntaroimme näkökulmia ja sitä, kenen kanssa yhteistyössä blogi olisi parasta julkaista. Rajala tuntui alusta lähtien hyvin luonnolliselta kumppanilta. Neuvottelimme heidän kanssaan, hioimme ulkonäköasioita ja palaveerasimme. Ja nyt olemme lopulta tässä vaiheessa! Oli mahtavaa saada kertoa Katjalle, että tällaista syntyi keskustelumme perusteella.
Onnistumisen elämys ja tavoitteen saavuttaminen tuntuu erityisen hyvältä myös siksi, että sen uuden päivätyön haku on edelleen vaiheessa. Kaikenlaista pientä on kyllä tarjolla siellä sun täällä, mutta se pesti, joka toisi leivän pöytään ja vielä juustot päälle, on vielä jossain odottelemassa minua. Ongelmana ei niinkään tunnu olevan se, etteikö tekemistä olisi vaan se, ettei kukaan oikein tahdo maksaa siitä mitään.
Edellisen kerran, kun kirjoitin aiheesta, moni kehoitti minua hakemaan vain sellaisia töitä, joista olisin todella innostunut. Alan nyt vihdoin uskoa - en jaksa enää hukata energiaa mihinkään, mistä en ole täydellisen innostunut. Työnhaku on nimittäin aika kuluttavaa. Koko ajan pitäisi olla aktiivinen, positiivinen, mitä kyllä olenkin, mutta se muiden vakuuttaminen tästä... Tavallaan koko työhakemuksen kirjoittaminen tuntuu olevan vähän kieroutunut prosessi. Meillä Suomessa kun on vallalla vähän sellainen ajatus, että kynttilät tulisi pitää vakan alla ja hyvin yleisesti kuultu lausahdus on "mitä sekin oikein luulee itsestään" (ihan kuin olisi jotenkin hyvin paheksuttavaa luulla itsestään jotain). Sitten työpaikkaa hakiessa pitäisikin käyttäytyä juuri päinvastaisesti. Se on hämmentävää!
Olen myös viime aikoina pyöritellut paljon ajatusta siitä, että koska minun The Osaamiseni on vähän sellaista, että niitä työpaikkoja ei ihan kauheasti vielä ole, niin ehkä ne pestit on tosiaankin luotava itse, vähän kuten Kuvakulmiakin. Ensi kuussa pääsen kokeilemaan ihan käytännössä, miten se elannon repiminen monesta eri lähteestä tapahtuu, kun olen leipätyöstäni lomautettuna. Usein pakko on paras muusa. Lomautusuutinen tietysti painoi mieltä matalaksi, joten siinäkin mielessä oli aivan mahtavaa voida nyt kertoa, että Kuvakulmia on up and running. Jes, tästä tulee hyvä!
Translation: Our photography blog is finally open! One dream fulfilled!