Muistelen hämärästi, että joku toivoi postausta jouluperinteistäni. Tai sitten muistelen omiani. Ei se haittaa, kerron joka tapauksessa. Oikeastaan minulla ei kyllä hirveästi ole perinteitä. Olen viettänyt aikuisiällä hyvin erilaisia jouluja. Olen palellen etsinyt työkavereideni kanssa ruokaa kanadalaisesta kaupungista, jossa kaikki oli joulupäivänä kiinni Mäkkäriä myöten. Olen laulanut Maamme-laulun Egyptissä hiekkarannalla joulurauhan julistuksen jälkeen. Olen viettänyt superperinteistä jouluaattoa vanhempieni luona joulupukin, kinkun ja lahjakasojen kera. Olen tunnelmoinut mieheni kanssa kahdestaan täysin överin gourmet-joulupöydän äärellä. Olen syönyt pihviä Kanarialla ja kuunnellut ruotsalaisturistien ilakointia.
Työni on pitkälti sanellut ehdot sille, miten joulua vietetään. Se on poistanut kaikki jouluun liittyvät paineet - on jonkun muun käsissä, miten joulu menee. Itse ei auta kuin sopeutua ja "make the most of it". Vain kerran olen ollut todella surullinen. Se oli siellä Kanadassa. Lähdin työreissuun jouluaaton varhaisina tunteina ja palasin vasta uudenvuodenpäivänä. Olimme juuri menneet kihloihin mieheni kanssa, emmekä päässeet viettämään ainoatakaan pyhäpäivää yhdessä. Mieheni oli myös matkoilla ja meillä oli 12 tunnin aikaero, joka teki yhteydenpidon vähintäänkin haastavaksi. Jouluaatto itsessään oli oikein mukava - hotelli muisti meitä illallisella ja vietimme sen koko työporukka yhdessä.
Joulupäivä sen sijaan oli masentavin ikinä. Oli kylmää, pimeää ja kaikki paikat olivat todellakin kiinni. Aamiaisen jälkeen oli todella vaikeaa löytää ruokaa mistään. Illalla kaikkien vatsat kurnivat jo niin pahasti, että hotellin respa sääli meitä sen verran, että alkoi selvittää, eikö kaupungista todellakaan saisi mistään ateriaa. Lopulta kaupungin toiselta laidalta löytyi toinen, pieni hotelli, jossa olisi "christmas buffet". Vaelsimme sinne jäätävässä viimassa ja toivoimme mahtuvamme sisään, buffahan oli toki täyteen varattu. Taisimme olla todella ressukka joukko, kun pääsimme perille. Onneksi ruokalan ovet aukenivat meillekin ja saimme lopulta syödäksemme. Seuraavana päivänä otimme kyllä vahingon takaisin ja lohtushoppailimme alennusmyynneissä niin, että luottokorttini on varmasti vieläkin kipeä.
Hauskoihin reissujouluihin sen sijaan lukeutui eräs Kanaria-joulu. Päivystin juuri joululle osuvaa lentoa ja päätin jonkin etiäisen kannustamana ostaa miehelleni matkaliput, ihan vain varmuuden vuoksi. Kävime edellisenä päivänä kaupassa hankkimassa jääkaapillisen hyvin säilyvää jouluruokaa ja laitoimme sormet ristiin. Aavistukseni oli oikea. Puhelin pirahti ja suuntasimme pariksi päiväksi aurinkoon. Kun ei voi liikoja suunnitella, ei voi myöskään liikoja stressata. Nautimme valosta, lämmöstä ja yhteisestä ajasta. Kun palasimme kotiin, söimme verkkareissa perunalaatikkoa ja avasimme viinipullon. Joulukuusi oli ehtinyt vähän kuivahtaa, rassukka, mutta mitäs pienistä.
Tänä vuonna meitä odottaa pitkästä aikaa jälleen muualla kuin kotimaassa vietettävä joulu. Suhaamme vähän sinne sun tänne, mutta pääasia on, että saamme viettää joulua yhdessä. Minulle joulutunnelmaa eivät tee erityinen paikka, lumi, jouluruoka tai joulupukki. Omat fiilikseni syntyvät seurasta, musiikista, jouluvaloista (niitä on kaikkialla) ja stressittömästä olemisesta. Ja ennen joulua on pakko katsoa sekä Love Actually että The Holiday ja pohtia, onko Jude Law ihan kreisin ihana vai todella limainen. Musiikki kulkee helposti mukana. Omia pakollisiani ovat Josh Groban ja Michael Buble. Jälkimmäisen olen jo korkannut, ensimmäistä taidan kuunnella tänään ekaa kertaa tänä vuonna.
Yksi vakaa perinne minulla on - lähetän joulukortteja. Saisinkohan ne tänään postiin...
Translation: I can not believe it. Christmas is almost here.