Mitäs sieltä tulee?
Ihan kuin tuolla olisi vähän sumua... Mies sanoi, että tuo sumu on viidessä minuutissa tässä päällä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin sumua todellakin oli. Miten nopeasti se tuleekaan merellä päälle! Tuli mieleen joku lapsuudessa luetuista Viisikko-kirjoista, joissa Englannin nummille pölähti hurja ja pelottava sumu minuuteissa, eikä kukaan enää löytänyt mihinkään. Mutta niin se todella on, suuntavaisto menee saman tien. Toista olisi ollut entisaikaan, kun ei ollut GPS:iä. Olisi ollut pakko laittaa vene ankkuriin ja odotella sumun hälvenemistä. Nyt saatoimme tietyin edellytyksin jatkaa matkaa.
Tähystykseen oli tietysti kiinnitettävä aivan eri tavalla huomiota, oli oltava supertarkkana koko ajan. Merkit ja muut veneet näkyivät vasta, kun ne olivat aivan kohdalla. Autopilotti, jota toki monitoroitiin säännöllisesti, sai luvan pitää suunnan, jotta meillä vapautuisi resursseja tähystykseen ja koska oma suuntavaisto tosiaankin on hyvin epäluotettava paksussa sumussa. Näköhavaintojen etsimisen lisäksi olimme koko ajan korvat höröllä. Meillä oli hyvä, tasainen sivutuuli. Purjeilla kun menee, niin on siinä onnekkaassa asemassa, että kuulee muut - paitsi tietysti toiset purjeveneet purjeilla. Ja jotta meidät kuultaisiin, annoimme tietysti asianmukaisia äänimerkkejä. Tööööööt tööt tööt = purjealus kulussa (muitakin merkityksiä kuulemma on, mutta eipä niistä nyt sen enempää). Noin kerran kahdessa minuutissa. Olimme lähestymässä laivaväylää ja eipä tarvinnut kellottaa minuutteja, kun vastasimme laivojen töötteihin. Tööööööööt = konealus kulussa.
Lisäksi kuuntelimme koko ajan VHF:stä hätä- ja kutsukanava 16:n ohella myös Helsinki VTS:n kanavaa. Olisiko läheisestä satamasta lähtevää tai saapuvaa liikennettä? Ei huvittanut mennä laivaväylälle katsomaan. Olihan sieltä, niinpä jäimme selvästi väylän ulkopuolelle odottelemaan, että Eckerö Line ehtisi merelle.
Näkyvyys oli todellakin hyvin heikko, kuvaa otettaessa se oli suorastaan hyvä verrattuna hetkeä aikaisempaan. Tiedättekö muuten, mikä tuntuu samaan aikaan hassulta ja symppikseltä? Se, että meidän pikkuisella paatillamme ja isoilla matkustajalaivoilla on samat äänimerkit, samat paaran ja styyran kulkuvalot... Etumastovalo ja takamastovalo sentään ovat vähän ekstraa. Mekin kun laskimme purjeet ja muutuimme konealukseksi, aloimme puhaltaa torveemme pelkkää tööööööötiä.
Kun laiva oli mennyt ohi, jatkoimme matkaa. Satamassa sumua oli vähemmän, kun tuultakin oli vähemmän, mutta kovin aavemaiselta sielläkin tuntui. Taas päästiin turvallisesti perille.
Kommunikointi sumussa oli hyvin merenkulkuun painottunutta - purjevene paaralla, merkki styyralla ja mistä tuo ääni kuuluu. Mietin viime viikolla kommunikointia yleisemminkin, kun eräässä satamassa vierestämme sivutuulella lähtenyt purkkari vähän kopsahti kylkeemme. Keskustelu sujui jotakuinkin näin:
Mies: Se keula lähtee sitten painumaan oikealle, katso sitä.
Vaimo: Joo joo.
Mies: Voit ottaa paaran irti ja tulla reippaasti kyytiin. Tuuli lähtee painamaan keulaa oikealle, vahdi sitä.
Vaimo: Joo joo.
Mies: Tule kyytiin, vahdi keulaa (tiukemmin).
Vaimo: Joo joo (vähän jo vihaisemmin).
Mies: Varo sitä keulaa!
Vaimo: Voi luoja!
Kops.
Vahinkoja sattuu silloin tällöin, se on ihan selvää. En todellakaan tahdo ilkkua. Pääasia on, että kenellekään ei käynyt mitään, eikä lasikuituunkaan tullut mitään jälkiä. Ennemminkin aloin vain analysoida, kuinka usein havereissa on kyse ihan vain pieleen menneestä kommunikoinnista. Mies kertoi koko ajan, mitä tulisi tapahtumaan ja vaimo ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa. Ehkä taustalla oli jotain, mitä me emme tiedä, ehkä vaimoa vain ärsytti miehen käskevä tyyli. Who knows.
Kun on itse tottunut olemaan miehistön jäsenenä työn puolesta, tietynlainen viestintä tuntuu aivan luonnolliselta. Kyllä rantautumisessa ja lähdössä tai jossain muussa akuutissa tilanteessa saa ja joskus pitääkin käskyttää. Olen noin yleisesti hyvin tarkka siitä, että muille ihmisille ja varsinkin puolisolle puhutaan kauniisti ja sanotaan "saisinko", "voisitko", "kiitos" ja niin edelleen. Kaikenlainen komentelu saa minulta välittömästi niskavillat pystyyn. Silloin kuitenkin, kun kyse on jostain operoinnista, jossa täytyy olla tarkka, eikä sijaa väärinkäsityksille kauheasti ole, suorempi puhe on paikallaan, jotta kaikki tietävät missä mennään ja mitä seuraavaksi tehdään. Ei se ole epäkohteliaisuutta, eikä nalkuttamista. Se on turvallista toimintaa. Kun mieheni normaalisti puhuttelee minua kauniisti ja kohteliaasti, niin tiedän, että jos hän sanookin "köysi irti ja veneeseen" tai vaikkapa juuri "vahdi keulaa, ettei osu paaralla", että nyt on syytä olla skarppina ja että tilanne vaatii välitöntä huomiotani. Ei myöskään jää epäselväksi, että mitä pitikään tehdä. Tehokas viestintä on turvallisuusteko. Siksi myös esimerkiksi rantautuessa ja lähtiessä ilmoitamme, kun poiju on kiinni/irti ja köydet yksitellen. Jotta kaikki miehistössä tietävät, missä mennään. Silloin, kun tulee joku nopea käsky, toimitaan. Äänensävystä voi keskustella sitten jälkeen päin, jos se ei miellyttänyt.
Minkälaisia viestintämalleja teillä on?
Translation: We sailed into fog.