Olin eilen ehkä yhdessä omimman tuntuisessa blogitapahtumassa. Vai mitä sanotte - paikkana NJK, tuotteena Helly Hansen -vaatemallisto ja ohjelmana pieni veneajelu Kaivopuiston edustalla?
Kilistimme skumpalla (skummvin, förstås), kuulimme Helly Hansenin tarinan (Helly oli norjalainen kalastaja, joka ymmärsi elementeiltä suojautumisen päälle) ja opimme palasen NJK:n (Nyländska Jaktklubben) historiaa. NJK on Suomen vanhin venekerho, mutta myös vanhin urheiluseura. Siitä kuulemma väitellään, että onko viime vuoden olympiavoittaja Silja Lehtinen ollut seuran jäsen nollavuotiaasta vai yksivuotiaasta saakka. Rapuja kuluu NJK:n rapukaudella vuosittain 30 000 - 40 000 ja snapsilauluja on kuulemma olemassa myös suomeksi (vilken överaskning). Falleraa!
Suojauduimme elementeiltä tällä kertaa mielikuvien tasolla - takille ei olisi ollut tarvetta eilisessä helteessä. Muistin kuitenkin kaikki ne kerrat kun olen tärissyt merellä michelinukkona ja laitoin mieleen erään erittäin kiinnostavan takin vuoden 2014 mallistosta ensi kautta varten. Kuvan takki sen sijaan on Helly Hansenin klassikko, Salt Jacket. Takkikuva on lainattu Sofiélta.
Paikkanahan NJK on on mitä edustuksellisin pala Helsinkiä. Aloin heti haaveilla häistä siellä. Sofié oli sitä mieltä, että seuraava ammattini voisi olla hääsuunnittelija, mutta siinä on se pieni ongelma, että minä itse haluaisin olla se pitkässä valkoisessa puvussa pasteeraaja. Morsiamet kuulemma tykkäävät huonoa, jos hääsuunnittelija pukeutuu moiseen. No, ehkäpä häävieraanakin voisi olla NJK:lla oikein härligt.
Meidän oli tarkoitus päästä pienelle purjehduksellekin, mutta eilenpä ei tuullut. Teimme sitten yhteysveneellä pienen pyörähdyksen ja nautimme maisemista. Olen tämän tumman kaunottaren kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että Helsingistä (ja itse asiassa koko Suomesta) jää jotain todella olennaista näkemättä ja kokematta, jos ei koskaan pääse tarkastelemaan sitä mereltä käsin.
NJK:lta siirryin hyvin lyhyelle vierailulle Sofién ja hänen luottokipparinsa veneelle, siitä ruokakauppaan ja lopulta omalle veneellemme. Veneitä kuului siis eiliseen päivään ennätysmäärä. Puksuttelimme yötä vasten oman venekerhomme saareen. Edelleenkään ei oikein tuullut, joten menomatka oli konehommia. Minä tein lähdön laiturista, siinä kohtaa tuulettomuus oli hyvä juttu. Harjoittelimme vähän veneen kääntämistä satama-altaassa.
Tänään aamulla tuulikin sitten oikein kivasti ja saimme mahtavan purjehduspäivän. Ensin tankattiin tukeva aamupala.
Se nautittiin kannella.
Ja mikä parasta, kannella saattoi olla bikineissä, jopa sortsit ja t-paita olivat liikaa. Ah. Tulimme retkeltä pois tiukalla kryssillä. Sortseissa. Ah numero kaksi. Yhtään ah ei tosin ollut se, että minulle tuli välillä ihan täysi taantuminen pinnassa, enkä tiennyt, minne olisin venettä ohjannut. Huomaan, että ohjailumerkki on minulle todella tärkeä. Nyt en voinut käyttää sellaista, koska tuuli pyöri koko ajan ja minun piti säilyttää tietty nopeus. Pasmani olivat seota tyystin. Vasta legin ihan viimeisellä halssilla sain otteeni takaisin.
Meidän oli tarkoitus olla retkellä toinenkin yö, mutta USA:n suurlähetystö muisti minua ihanalla lisämutkalla viisumiprosessissa ja niinpä tulimme kotiin jo tänään. Mutta ei se mitään, koska nyt ehdin vinkkaamaan teille huomenna alkavasta hyväntekeväisyyshuutokaupasta. BESO Helsingin, joka myy aikas ihania rojuja ranteeseen, järjestämä huutokauppa kerää rahaa uuteen lastensairaalaan. Täältä voit lukea lisää.
Translation: By the sea all day yesterday and today!